Keskustelu
« aihelistaan
WTO25 SLOVAKIA & Unkari
-
nimimerkkiKyllis
26.8.2025 klo 10:03Uups... väärä maa. Mutta sama toive. -
nimimerkkiJuha
26.8.2025 klo 16:41Tuloksia voi katsella tuolta. https://top.yq.cz/event/world-trail-orienteering-championships-2025 -
nimimerkkiE
27.8.2025 klo 15:42Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.Pinjalla PreO:ssa ekapäivänä täydet 36 p., 23 sek ja 27 sek aikarasteiila. Tommilla myös 36 pistettä, 31 ja 31 sek.
Antti 36 p., 31 ja 38 + yksi aikarastivirhe 60 sek.
Hurja määrä maksimipisteitä! Toisena päivän todennäköisesti aikarastit tulevat ratkaisemaan mitalisijat.
-
nimimerkkiKyllis
27.8.2025 klo 22:12Onhan taso! En muista että näin moni kisaaja on kärkkymässä mitalia. Menestystä kaikille! -
nimimerkkiPepi
28.8.2025 klo 15:01Pikaisesti kilpailukarttoja vilkaisten ensimmäisenä päivänä näkyvyys näyttää olleen melko esteetön, jolloin tasokkaat ratkojat enimmäkseen vastaavat oikein. Joukossa on alamäkirasteja (katvetta?) ja katselupaikoilla on voinut olla ruuhkaista, jolloin parasarjalaisten tulos on jäänyt huonommaksi. -
nimimerkkiMartti
28.8.2025 klo 16:44Onpa jännittävää seurata tulosten muodostumista.
Tehtävät 14 ja 15 ilmeisesti hylätty, P:ssä myös 29 ?
-
nimimerkkiE
28.8.2025 klo 17:39Tommi täydet 33 p, aikarastit 24 ja 41 sek. Myös Juha täydet, aikarastit 21 ja 24 + 60 sek.
Tommin hopea on tulollaan ... -
nimimerkkiE
28.8.2025 klo 17:46P-sarjassa juuri nyt hylätty rastit 14,15, 19-25 ja 29. Mitä ihmettä? -
nimimerkkiPekkaS
28.8.2025 klo 18:08Varsinainen pohjanoteeraus tämän päivän rata. Sorakuopassa pehmeällä motocross radalla osa rasteista. Ihan pelleilyä.
Minulle tuo ei varmaan paljon ratkaisuihin vaikuttanut, hitonmoinen flunssa päällä.
-
nimimerkkiMartti
28.8.2025 klo 18:11Onkohan tulokset jo lopulliset ?
Tommille joka tapauksessa onnittelut upeasta suorituksesta! -
nimimerkkiEsko
28.8.2025 klo 19:29Onnittelut Tommille hopeamitalista heti ensimmäisissä arvokilpailuissa.
-
nimimerkkiKyllis
28.8.2025 klo 20:20Wohuu! Onnea Tommille! -
nimimerkkiKyllis
28.8.2025 klo 20:30Mitä hirviää tapahtunut P-sarjassa: 10 tehtävää deletoitu? -
nimimerkkiPepi
29.8.2025 klo 07:36Molempien sarjojen rastit 14 ja 15 hylättiin kaatuneen rastilipun takia. P-sarjassa rastit 19-25 hylättiin, koska katselupaikan alusta ei soveltunut pyörätuoleille (kuten Pekka jo kertoikin). P-sarjassa rasti 29 hylättiin, koska näkyvyys pyörätuolista oli puutteellinen.
Kyllä ratamestarin piti tietää tuo uran huonokulkuisuus. Onhan se kilpailukartassa kartoitettu "ei-kovapintaiseksi", vaikka ruskea onkin.
-
nimimerkkiJarmo
29.8.2025 klo 07:53Hyvä Tommi! -
nimimerkkiMartti
31.8.2025 klo 14:357 suomalaista Tempon finaaliin! (myös 1 ruotsalainen). -
nimimerkkiPepi
31.8.2025 klo 20:07Ja se 1 ruotsalainen otti mitalin. -
nimimerkkiKyllis
31.8.2025 klo 21:20Huh.. koko ilta meni tilannetta seuratessa... Pitkä oli finaali ja kärki tosi kova. Onnittelut kaikille. Toivottavasti ehditte koneeseen! -
nimimerkkiPekkaS
1.9.2025 klo 08:38Jotenkin nurinkurista, että nopeuskilpailu kestää kymmenen tuntia. Tarttiskohan tehdä jotain? -
nimimerkkiPepi
1.9.2025 klo 09:01Kilpailun sivuilla varoiteltiin pahasta säästä, mutta se ei tainnut olla pitkän keston ainoa syy?
-
nimimerkkiLauri M
7.9.2025 klo 21:10Nyt viikko reissun jälkeen kiva tänne kirjoitella :-)
Tempo-päivä oli säitten puolesta lähinnä priimaa. Juu, telttojen pystyttämisessä oli ollut hankaluuksia / pystyttämistä oli viivästetty voimakkaan tuulen vuoksi, mutta kilpailun aikana tästä ei ollut enää ongelmaa. Karsinnan ja finaalin alku viivästyivät puolella tunnilla, mutta meidän seurueelle tästä ei ollut haittaa - lennettiin Suomeen vasta maanantaina.
Tempon tehtävät olivat priimaa. Jokainen kivi oli kartalla ja siinä paikallaan. Karttamerkkien käyttö oli ennustettavaa kun kartoitustyyliin oli etämodelin ja viestipäivän karttakävelyn myötä päässyt kiinni.
Parhaat voittivat. Oma suoritustaso harmittaa, koska kilpailupäivän suoritustasolla hyväkin veto olisi riittänyt ehkä noin 15 tietämille. Ei suoritus nytkään kamala ollut, radalla vain oli 25 parempaa. Mitalien suhteen jossiteltavaa ei jäänyt, marginaali sinne noin 300s.
Toki radalla tuli hölmöiltyäkin - finaalin 1-1 tehtävässä ymmärsin kartan oikein mutta keksin radalle oman tehtävän, tehtävässä 6-1 tein ensimmäisen nimeämisvirheen sitten vuoden 2020 (tms, voi toki selittyä suoritusten vähyydellä). Asemilla 6 ja 9 suoritusaika ylitti 70s ja päälle tuli virhe = olivat yli 100s asemia. Asemalle 8 tein kolme virhettä yli 40s suoritusajalla = yli 130s asema.
Jää epäselväksi oliko syy hitaaseen suorittamiseen vireystilassa vai harjoittelun vähyydessä. Odotin finaalista vaikeampaa ja lähdin suorittamaan tehtäviä rauhallisella tahdilla virheitä välttäen. Tulos: en osannut välttää virheitä, olin vain hidas.
Kritiikkiäkin radoista voi antaa. Tempo-rata ei ollut lainkaan pyörituolilla liikkuville sopiva, eivätkä kilpailijat olleet tämän suhteen tasa-arvoisessa asemassa. Sama ongelma oli saman järjestäjäporukan ETOC:ssa 2018. Tehtävistä ainoa miinusmerkki: oliko karsinnan asema 6 välttämätöntä olla olemassa tai eikö aseman olisi voinut saada jonnekin muualle? Nyt finaalin asemalla 4 sai itsensä kiinni muistamalla karsinnan ratkaisukartan karttakuvan ja tämä tuskin oli tarkoitus. Toki ko aseman tehtävät olivat ratkaistavissa muuallakin tavoin.
-
nimimerkkiLauri M
7.9.2025 klo 21:12Mutta tärkeimpänä, Mäkisten väliset on nyt mm-tasolla 1-1. -
nimimerkkiMatilda L
10.9.2025 klo 16:56Matkakertomus Unkarin ja Slovakian MM-kisoista 2025, joukkueessa Antti, Eero, Juha, Ken, Lauri, Pekka, Pinja, Sami, Teemu, Tommi, Tuula sekä nuorisopaikkalaisena minä (Matilda), joukkueen johtajana Hannu ja mukana myös Kenin avustajat ja äitini Mari
Karkeasti mitattuna reilun 1600 kilometrin matkan voi taittaa monella tapaa. Suurin osa joukkueesta valitsi lentämisen, joka on kieltämättä helpoin ja nopein tapa, molemmat ominaisuuksia joita voi pitää sekä hyvinä että huonoina. Matka on mahdollista kulkea myös Flixbussilla, kuten Pinja todisti. Plussapuolina näkee maailmaa, ei lennä ja voi nukkua koska huvittaa. Tilaa liikkumiselle ja tauoille sen sijaan on vähemmän. Näiden ongelmakohtien korjaamiseksi, tai siksi että kaikki eivät koe pystyvänsä nukkumaan istuallaan, matkan voi taittaa myös omalla autolla - oli se sitten pyörätuolilla ajettava pakettiauto, kaasulla käyvä auto tai seisontavakuutuksessa ollut Sitikka. Autolla ajettaessa teitä on monia. On mahdollista kulkea laivalla Travemundeen ja ajaa sieltä suoraan Unkariin. Tai voi jättää laivan jo Tallinnassa ja ajaa 1900 kilometrin matkan yhden tai kahden yön pysähdyksellä, miten kokee parhaaksi. (Mahdollisille toisille kaasuautoilijoille tiedoksi, että kaasutankkeja on melko vähän ja ne sijaitsevat epäilyttävissä paikoissa, eikä läheskään jokainen niistä toimi, mutta osa toimii ja sillä pärjää.)
Erilaisista matkustustavoista huolimatta pääsimme kaikki Unkarin Balatonedericsiin maanantain puolella, lukuunottamatta Juhaa ja Teemua, joiden oli tarkoituskin tulla tiistaina, ja Lauria, joka lensi paikalle vasta ennen TempO:a perjantaina. Tiistai tarjoili tullessaan 28 asteen helteen, auringonpaisteen ja mallisuunnistuksen PreO:ta varten. Malli suunnistettiin lähes aro-tyyppisessä heinikkomaastossa, jossa jokainen kivi oli kartalla ja puut tarjosivat varjoa vain kaukaisimmille rasteille. Tehtävien ratkaisua helpotti lammas- ja vuohilauma, joka paimenen johdolla vyöryi yli heinikon paljastaen piiloon jääneitä maastonmuotoja. Mallista mäkkäriauto (Hannu, Pinja, Tommi, Sami ja Antti) lähti kohti toista majapaikkaansa, kultaisia kaaria, ei ensimmäisen eikä ainakaan viimeisen kerran. Mäkkärin jälkeen useampi auto kokoontui uimaan Balatonjärven rantaan. Pienellä rannalla oli myös kalastajia, ja ilmainen iltaruoka meni sivusuun, kun järvestä ongittu iso kala palautui sinne takaisin ennen kuin kukaan ehti sitä kaapata. Ilta kului avajaisissa Sümegissa Sümegin linnan katveessa. Tai oikeastaan läheisessä ravintolassa, koska itse avajaiset olivat nopeasti ohi. Emme siis valitettavasti nähneet keskiaikaista peitsitaistelua, vaikka areena siihen olisi ollut. Tosin kaikki eivät istuneet iltaansa ravintolassa, vaan Hannu, Antti ja joukostamme unohdettu sekä puheliton Tuula, jonka sijaintia kukaan meistä ei varmuudella tiennyt, viettivät sen TOM:ssa. Saimme ravintolaan TOM:sta kummallisia päivityksiä, kuten että joidenkin mallisuunnistuksen kartat olivat sulaneet sateessa, sateessa? ja kilpailussa karttoja tulisi olla kaikille kaksin kappalein. Lopulta saimme myös kuvan paikannetusta Tuulasta. 20 minuutin matkalla majoitukseen auton edestä kulki kolmessa kohtaa kauriita ja kahdessa kettu. Seuraavana aamuna törmäsinkin sitten juostessani muutamaan kissaan, seepraan, kameliin ja kahteen strutsiin.
PreO 1:seen ajettiin erään mäen päälle vanhalle louhokselle, kuka minkäkin karanteenieväiden noutopaikan kautta. Kuten TOM:ssa oli luvattu, lippuja katseltiin välillä melko läheltä parikymmenmetrisiä jyrkänteitä, tosin oikeaa tippumisvaaraa ei koskaan ollut. Hellettä, ampiaisia, tasanteelta toiselle kävelyä, sammuvia leimauslaitteita ja kaukaisia lippuja sen sijaan riitti. Maasto oli kuitenkin hieno ja vettä oli tarjolla riittävästi. Radan PreO osuus oli sen verran selkeä, että kaikkiaan 20:llä kilpailijalla oli kaikki rastit oikein, meistä Pinjalla, Tommilla ja Antilla. Aikarastit olivat kuitenkin vaikeita ja niillä ajan käyttö tuotti tulosta. Loppupäivä kului syömässä ja hotellilla, lukuunottamatta lyhyitä reissuja etsimään linnaa tai ostamaan lamppuja Sitikkaan, josta sammuivat molemmat etuvalot edellisenä iltana, jolloin kaupunkien läpi täytyi ajaa pitkät päällä. Illan tiimipalaverissa ihmeteltiin PreO 2:seen lupailtua maastoon ja karttaan merkkaamatonta kiellettyä jalkakäytävää (oli lopulta tosi selkeä), rastien näkemistä helpottavia valokuvia (eli piirroksia, joita ei ollut sillä rastilla, jossa tehtävään kuuluvat liput olivat epäselkeimmät) sekä tietenkin kiellettyä liikenneympyrää, joka oli aiheuttanut keskustelua jo päiviä aikaisemmin.
PreO 2:sen karanteeniin suunnattiin käymättä Mäkkärin kautta. Aikaa kulutettiin nukkumalla, tutkimalla imperialistisia Unkarin karttoja ja pelaamalla Samin Peliä. Tällä kertaa lippuja tuijoteltiin ylös Sümegin linnamäen rinteille. Paikoin jopa 16 metrin zerotoleranssi helpotti tehtävien ratkaisua huomattavasti, ja osin sen takia täysin oikeita rivejä oli jälleen reilulla kymmenellä. Muutamia selvästi vaikeitakin tehtäviä joukkoon kuitenkin mahtui, ja aikarastit olivat jälleen haastavia. PreO:n kolmannessa osassa olisi ollut joukko hienoja tehtäviä, jos puolet kulkualustasta ei olisi ollut hienoa hiekkaa, jonne pyörätuolit lähtökohtaisesti jäivät jumiin. Tästä johtuen suuri osa kolmannesta osasta hylättiin P-sarjan tuloksista. Päätös aiheutti pohdintaa siitä, olisiko samat rastit tullut hylätä kaikilta, vai oliko “urheilullista” olla voidaamatta tehtäviä openin tuloksista. Kilpailu antoi kuitenkin myös syytä juhlaan, sillä joukkueen MM-debytoija Tommi otti PreO:n MM-hopeaa kahdella puhtaalla rivillä ja vakuuttavalla aikarastityöskentelyllä. Pääsimme samalla nauramaan sille, että tekoäly oli ennustanut kisojen kakkosen oikein, vaikka perusteena olikin ollut kansainvälinen kokemus. (Väärässä AI oli myös openin kolmosesta, sillä se ei ollut Martin Regborn.) Iltaa vietettiin tällä kertaa banquetin pyöreiden pöytien äärellä. Ensimmäisenä buffetin ääreltä kotiutui Teemun ja Juhan urheiluauto, johon lähti lisävarusteena mukaan “matkaradio” ja mitalistimme. Matka pienessä autossa alkoi Nokturnella ja Finlandialla. Laulu jatkui yhä, kun me loput saavuimme hotellille.
Perjantain herätys koitti ennen kuutta, sillä ajomatkaa 10:30 alkavaan TempO:n modeliin oli edessä reilu kolme tuntia. Oli aika jättää Unkari ja suunnata autojen nokat kohti Bratislavaa. Model suunnistettiin Slovakian EM-kisoista vuodelta 2018 tutussa maastosta, joka tulisi tällä kertaa vielä tutummaksi TempO:n karsinnassa. Maastolle tunnuspiirteisiä olivat moninaiset, mutta matalat kivet, joita kuvattiin ainakin seitsemällä eri tavalla. Paikalla oli myös Janan järjestämä mallirata ratamestarien yleisimmistä virheistä PreO-ratoja laadittaessa. Modelin jälkeen seurattiin suunnistuksen EM-sprinttejä televisiosta, tai osa seurasi, me lähdimme Pinjan, äidin ja Tommin kanssa suunnistamaan Bratislavan laitamille. Mäkeä riitti. TOM:n ja joukkuepalaverin jälkeen Hannu haki Laurin lentokentältä. Illalla tuli vielä testattu hotellin saunat, ja että Skoda Octavian takapenkille mahtuu neljä.
Viestipäivä alkoi aikaisin viestijoukkueiden (Tuula, Eero ja Pekka sekä Pinja, Tommi ja Juha) sekä Hannun suunnatessa kisapikalle, Teemun, Antin, Samin ja Laurin kisapaikan lähelle esikisojen maastoon harjoittelemaan, ja minun ja Marin Bratislavan keskustaan, missä saimme poliisin hetkellisesti pysäyttämään liikenteen. Muutamia tunteja myöhemmin Whatsapp-ryhmäämme tuli ilmoitus, että Teemun ralliautosta on puhjennut molemmat oikeanpuoleiset renkaat. Tiessä oli aika teräväreunainen kuoppa, johon kuulemma saatettiin ajaa vauhdilla. Tämä yhdistelmä johti siihen, että ennen kuin ensimmäisen renkaan puhkeamisen takia oli kunnolla pysähdytty, toinenkin oli alkanut vuotaa. Eipä siinä, Antti ja Lauri lähtivät kävelemään kisapaikalle ja Teemu ja Sami jäivät odottamaan hinaus- ja vaihtoautoa. Sellaiset saatiin, mutta koska maksaminen ilman nettiä ja kahtasataa käteisenä tuotti haasteita, kaksikko saapui harjoittelemaan viestin TempO-asemille vähän myöhemmin kuin toiset. Meidän muiden seikkaillessa viesti rullasi eteenpäin, kunnes tuli ankkureiden vuoro odottaa viimeiselle TempO-asemalle pääsyä. Juha ja Pekka saivatkin muutaman hetken katsella kisakeskuksessa palvelevaa kahviota läheltä, mutta kuitenkin liian kaukaa karanteenista. Lopulta ankkurit johdatettiin syvän hiekka-/kalliokuopan pohjalle, jonne yleisö otti heidät vastaan hiljaisen innokkaana. Oikeita rivejä rastilta kertyi vain muutama, toisin kuin viestin PreO-osuudella. Loppusijoitukset ratkottiinkin pitkälti todella haastavan TempO:n avulla. Sitikan lähtiessä viemään flunssaista porukkaa takaisin majoitukseen, me muut jäimme sateeseen odottamaan, ja myöhemmin seuraamaan palkintojenjakoa, jossa open-joukkueemme sai diplomit käteensä. Koska kahden kilometrin matka autoille ei houkutellut ja järjestäjän kuljettava auto vaikutti pieneltä, ahtauduimme Hannun kisapaikalle hakemaan autoon. Kun tunkeuduin viimeisenä sisään tarkoituksenani hakea auto parkista ja sitten Mari kisakeskuksesta, etupenkki ja taaimmainen penkki olivat täynnä, keskellä meitä oli viisi ja takaronkassa Antti. Kapealla hiekkatiellä näkyviin tuli Jacek, Hannu kysyi onko tilaa, takaronkasta kuului kyllä, auto pysähtyi, Jacek hyppäsi kyytiin, matka jatkui ja yhdeksänpaikkaisessa autossa oli 13 kyytiläistä. Itse olin tietysti jättänyt auton avaimet Marille, joten perille päästessämme siirryin Jacekin kyytiin takaisin kohti kisakeskusta, ja jälleen sieltä pois. Tyylilleen uskollisesti mäkkäriauto ajoi mäkkäriin ja ei-mäkkäri-autot hyvälle ruualle, josta toinen ei-mäkkäri-auto lähti etsimään Alfa Romeon autokorjaamoa, jonne vaihtoauton sai jo palauttaa. Sen sijaan epäilys oli, että ralliautoa ei saisi vielä takaisin, ainakaan kun se alunperin oli luvattu korjata viiden päivän sisään. Siis hyvän aikaa paluulentojen jälkeen. Ilta päättyi jälleen joukkuepalaveriin.
TempO:n aamu valkeni sateisena. Vielä karanteenissa tihkusi sen verran, että koko vuoroaan odottava joukko pakkautui aamun kovasta tuulesta huolimatta pystytettyjen telttojen alle. Aamuyöstä oli vielä ollut epäselvää, saataisiinko sateensuojaa järjestettyä, ja jos ei, pitäisikö karanteeni silloin perua. Lopulta pääsimme kaikki, puoli tuntia myöhässä, starttaamaan pilviseen, mutta tyyneen ja sateettomaan metsään. Melko tasaisessaa maastossa, alle kaksimetristen kivenlohkareiden keskellä ratkottavat tehtävät tarjosivat sopivasti haastetta. Itsensä paikantaminen kivien avulla toimi suunnilleen seuraavanlaisesti: “Okei, olen kahden ISON kiven välissä aika keskellä.” Minkä jälkeen käännetään kartta, joka näyttää siltä kuin joku olisi kaatanut sen päälle erilaisia kivisymboleja suoraan purkista. Toisaalta ainakin rastipisteet olivat hyvin selkeitä kohteita. Utuinen pastellinvihreä metsä antoi arvoisensa lopetuksen näillä kisoille. Tai antoi minun osaltani, sillä kaikki muut karsinnassa suunnistaneet suomalaiset pääsivät lopulta jatkoon ja finaaliin. Kertoisin siitä enemmän, ellei aikataulupaine olisi vaatinut minua ja Maria tässä kohtaa lähtemään kohti sumuisia mäkiä Slovakian ja Tšekin rajalla, ja maailmaa niiden takana.
Lopulta pääsimme kaikki kotiin, tosin melko eri aikoihin ja eri teitä kulkien. Nyt reilua viikkoa myöhemmin matkasuunnitelmat seuraavaa reissua varten ovat jo käynnissä, ja enempien koronatapausten ja liikennesakkojen tulo alkaa vaikuttaa epätodennäköiseltä. Hieno reissu oli jälleen, kiitos tästä ja näkemiin seuraavaa odotellessa (:
-
nimimerkkiPekkaS
10.9.2025 klo 20:13Kiitos Matilda hienosta matkakertomuksesta.
Omista kommelluksista voisin kertoa myös vähän. Olimme sopineet, että haen Eeron lauantaiaamuna 23.8. kahdeksan maissa Espoosta. Tätä varten pakkasin auton (tässä vaiheessa Renault) perjantaina iltapäivällä ja tarkoitus oli siirtää sitä parikymmentä metriä pihassa odottamaan ammukuudelta tapahtuvaa lähtöä. Mutta Renupa ei suostunut käynnistymään, vaan lähes kaikki mahdolliset varoitukset vilkkuivat ajotietokoneen näytöllä. Lisäksi ohjauslukko jäi jumiin. Lievä paniiki iski päälle, kunnes vaimoni totesi rauhallisesti, että onhan tuossa tuo parikymmentä vuotias Sitikka.
Äkkiä Traficomin sivuilta Sitikka liikennekäyttöön, melko loppuunajettuihin renkaisiin ilmaa, pissapojan säiliö täyteen ja kolmen kilometrin testiajo. Toimii. Tavarat Renusta Sitikkaan, soitto kahteen laivayhtiöön ja auton rekisterinumeroiden vaihto matkavarauksiin. Vielä sain vakuutusyhtiöön yhteyden ja sieltä lähetettiin sähköpostiin Green Card. Illalla ostin netin kautta uudet Vinjetit Slovakiaan, Tsekkiin ja Unkariin. Tilasin myös Renulle hinausauton viemään kottero korjaamolle.
Aamulla kuudelta kohti Espoota, Eero ja tavarat kyytiin. Tavaraa oli muuten paljon jo lähtiessä, kun varauduin vanhan auton mahdolliseen temppuiluun työkalusarjalla ym.
Puolen päivän jälkeen olimme Tallinnassa ja siitä lähdimme kohti ensimmäistä majapaikkaa Kaunasissa. Latviassa kahvitauolla huomasin huoltamon ikkunan heijastumasta, että oikean puoleinen lähivalo on pimeänä. Ajon aikana huomasimme myös auton tärinän lisääntyvän.
Kaunasissa tajusimme, että olimme vetäneet pätkän huomaamattamme yhdellä pysähdyksellä.
Sunnuntaina oli melko leppoisa ajopäivä läpi Puolan, viikonloppuna rekkaliikennekään ei ollut mitään kovin vilkasta. Illalla olimme hyvissä ajoin hotellilla Czestochowassa, löysimme hotellin läheltä erinomaisen kiinalaisen ravintolan. Jossain vaiheessa totesimme, että Sitikan molemmat lähivalot palavat. Hyvä niin. Tajusin, että Renun ongelmat johtuivat akun loppumisesta.
Maanantaina matka jatkui Tsekkiin. Tärinä autossa alkoi olla jo melkoista, mm. navigaattori ei halunnut enää pysyä kojelaudalla. Viisaasti pähkäilimme, että voisi kannattaa vaihtaa toinen epämääräisesti kulunut eturengas ennen kuin se räjähtää moottoritiellä. Taukopaikalla huoltamon pihassa rengas vaihdettiin ja koska Sitikka on parikymmentä vuotta vanha, löytyi tavaratilan pohjalta uudenkarhea täysikokoinen rengas. Voi sitä nautintoa, kun Sitikka alkoi kulkea taikamaton lailla.
Illalla pääsimme majapaikkaan ja saimme huoneen, jossa lähes ainoina porukastamme olikin kylpyamme. Keskellä kylpyhuoneen lattiaa oli lattiakaivo, joten kävin suihkussa seisoen ammeen vieressä. Sitten selvisi, että lattian kaadot eivät vieneetkään vettä kaivolle, vaan vessanpöntöstä tuli saari lammen keskellä. Lattiaa sitten kuivailtiin pyyhkeillä.
Kun olin levittänyt tavarani ja sotkenut kylpyhuoneen, tuli Pinjalta viesti, että älä levitä tavaroitasi, vaihdetaan huoneita kun muilla ei ollut ammetta. Eipä enää vaihdettu, mutta jalomielisesti naapurikämpän Antti ja Sami antoivat minun käydä jatkossa suihkussa heidän kylpyhuoneessaan.
No, mallisuunnistus meni hyvin, yhdellä rastilla tein töppäyksen, muuten kaikki oikein. Näytti hyvältä. Illalla maailman tylsimpiin avajaisiin, siitä kadun yli pitseriaan ja Tuula hukkasimme Tuulan. Soittaakaan ei voinut, kun hän oli jättänyt puhelimensa autooni. Mari kävi etsimässä Tuulaa, eikä löytänyt. Pimeän tultua huolestuimme todenteolla ja lähdimme Eeron kanssa autolla etsimään häntä. Yllätys, yllätys, nyt kun oli pimeää, ei kumpikaan lähivalo palanut. Seikkailimme sallittuja kiertoteitä pitkät päällä kilpailukeskukseen ja sen pihassa huomasimme viesteistä, että Tuula oli tallessa Hanskin autossa. Ei kun kohti majapaikkaa ja matkan teko helpottui melkoisesti, kun huomasin laittaa sumuvalot päälle.
1. kilpailupäivä meni jotenkin kohtalaisesti, kolme typerää virhettä tein ja paria en osannut muuten ratkaista. Samalla selvisi, että mallissa ei ollut mitään samaa itse kilpailun kanssa. Yskitti ja kurkku oli kipeä. Paluumatkalla ostettiin uudet ajovalopolttimot, jotka Matilda lopulta sai maksettua. Kuskin puolelle saatin lamppu vaihdettua, toisen puolen kanssa oli pakko luovuttaa.
2. kilpailupäivä ja karanteenissa tajusin olevani todella kipeä. Juhalla oli onneksi Buranaa, parin tabletin voimin jaksoin jotenkin kisan läpi, vaikka suunnittelin ennen lähtöä keskeyttäväni. Kuumeisena helteessä ei pään toiminta oikein vakuuttanut, joten tulos oli todella kehno. Niin sanottu v-käyräkin oli melkoisen korkealla, kun olin jumissa irtosoralla. Järjestäjät saivat sen verran liikuteltua, että paalulta laskin liput ja ojensin toisen käteni ja leimasin.
Kolme miestä veti minut maalin jälkeen kilpailukeskukseen, pitivät juosten vauhtia etten jämähtänyt hiekkaan.
Tuulan ja Eeron kanssa lähdimme majapaikkaan, minä päätin etten lähden palkintojenjakoon enkä bankettiin. Oli onneksi yksi energiapatukka ja neljä palaa vesimelonia jäljellä. Aamiaisen jälkeen se olikin ainoa ruoka sinä päivänä.
Aamulla aamiaiselle ja Eero ajoi matkan Bratislavaan. Tajusin olevani aika huonossa vedossa. Tempon malli vain nauratti, ensimmäisellä asemalla en saanut oikein mistään kiinni ja vastailin virheettä. Toisella asemalla aloin ymmärtää karttaa ja maastoa, yksi virhe. Kolmas asema puhtaasti. Olin ihmeissäni.
Tuula alkoi kertoa flunssan oireista, rohkaisin häntä kertomalla, että varsinainen tauti on vasta tulossa. Tuula kiitti.
Viestissä meillä oli tosi tasainen joukkue. Kakki kipeinä, kukaan ei tiennyt yhtään mitään. Jäimme viimeisiksi. Ankkurina jouduin vielä yleisön eteen tempoasemalla, en huomannut edes suoraan edessä ollutta parakkia maastossa tai kartassa. Tuula oli todella kipeä, lähdimme nopeasti hotellille.
Tempopäivänä otimme aamun rauhallisesti, Tuula ilmoitti viettävänsä päivä huoneessa. Menimme Eeron kanssa katsomaan Tempon finaalia. Parkkipaikalla Martin käveli ohitse ja Eero kannusti häntä toivottamalla onnea. Martin katsoi pitkään ja kysyi, now. Yritin vinkata Eerolle, että Martin oli kaukana finaalipaikasta. No, ruotsalaisilla vain yksi finaalissa ja meni mokoma ottamaan hopeaa. Hienon näköinen oli viimeinen asema, mutta saattoi viimeisillä kilpailijoilla jo olla kartta aika hämärä, kun ilta oli pitkällä ja puut varjostivat paikan.
Lähdimme Eeron kanssa suoraan kohti Tsekkiä ja Eero buukkasi meille lennossa hotellin Brnosta. Maanantaina leppoisa ajelu Prahan ja Berliinin kautta Trawemundeen josta laiva lähti tiistaiaamuna kello 2. Saattoi välähtää kameratolppakin juuri ennen satamaa, kun halusin nähdä opasteet paremmin ja ohitin edellä menneen rekan.
Keskiviikkoaamuna sitten Helsingissä, alkoi tulla viestejä Koronatartunnoista. Ostin huoltoasemalta Koronatestin ja kotona testin tehtyäni tulos oli negatiivinen. Viikon olen ollut todella tukossa, mutta alkaa tämä helpottaa. Renu vaihtui tänään uudempaan Sitikkaan, vanha ja uskollinen jää edelleen vara-autoksi. Melkoinen vara-auto, kun neljäntuhannen kilometrin reissun kuskasi ongelmitta. Huonot renkaat ja lamppujen kärahtäminen lienee enemmän omistajan syytä, kuin auton heikkoutta.
Osallistu keskusteluun
Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.