Keskustelu

« aihelistaan

Karjalainen kurmootus ja suomenruotsalainen sulostelu


  • nimimerkki

    Janne S

    30.5.2022 klo 10:30
    Ensiksikin, tämän viestin voi poistaa, koska tästä joku voi pahastua. Mielellään kuitenkin vasta viikon päästä, niin joku on voinut ehtiä sen lukemaankin.

    Meillä kaikilla on ollut kunnia seurata tässä jo jonkin aikaa keskustelua, jossa karjalainen tarkkuussuunnistaja-emeritus on kysyvinään ETOC-järjestäjältä asioita ja järjestäjä on vastaavinaan. Molempien maakuntien keskustelukulttuurissa piiloviestintä on tärkeää, mutta eri tavoin, toisessa hiukan huastellaan, toisessa kaikilla on mukavampaa kun ristiriitoja ei nosteta avoimeen käsittelyyn.

    Keskustelu on sittemmin päättynyt siihen, että karjalainen tarkkuussuunnistaja-emeritus (muistaakseni etymologisesti samaa kantaa kuin ärmätti) on avautunut tällä palstalla ja ilmoittanut boikotoivansa ETOCia. Sittemmin olemme siirtyneet piiloviestinnän toiselle tasolle eli kyseinen viesti on poistettu.

    Nollatoleranssikysymyksen osalta muinaisjäänteenä historiaan jäävät EM-kisat on nyt ymmärtääkseni pidetty hyvinkin menestyksekkäästi ja ärmättimieskin on taistelunsa voittanut muilla foorumeilla. Itse asian suhteen olen sitä mieltä, että järjestäjällä on ollut ns lailliset perustelut valinnalleen. Keskustelukulttuurin osalta en kuitenkaan pidä hyvänä, että järjestäjä on pitkittänyt tosiasiallista kannanottoaan asiaan enkä sitä, että jonkun mielestä boikotointiviesti on ollut sensuroinnin arvoinen.


  • nimimerkki

    Anna

    30.5.2022 klo 11:57
    En ota muuhun kantaa, mutta järjestäjä on kyllä 5.4. samassa ketjussa todennut saman asian kuin bulletineissa 2 (syyskuu 2019/2021), 3 (maaliskuu 2022) sekä 4.

    Noin muuten haluaisin mainita, että tämä palsta/sivusto on todennäköisesti se, mihin ihminen törmää/ohjataan etsiessään tietoa lajista. Itse pitäisin keskustelun lajiasioissa, mutta onneksi ei ole minun tehtäväni päättää :)

  • nimimerkki

    Kari P

    30.5.2022 klo 21:23
    Kansainvälinen sulostelu on hyväksynyt kurmootuksen siunaamalla sääntöihin nollatoleranssin, mikä mielestäni on ilman muuta virhe. Se painottaa entistä enemmän näkökyvyn tarkkuutta, vaikka lajissa pitäisi tietenkin pyrkiä vaatimaan tarkkuutta paljon laajemmassa mielessä. Sääntö nimittäin johtaa väkisinkin siihen, että liputus tehdään aina vaan kauemmas ratkaisupaalulta. Sillä on myös lipun asettamisen tarkkuuden vaatimusta heikentävä vaikutus, koska se tulee määrittämään oikean vastauksen mukaisen lipun sijainnin. Ei tarvitse olla neljää meträ lähempänä oikeasta paikasta.

  • nimimerkki

    PekkaS

    31.5.2022 klo 11:36
    Tuon nollatoleranssin ongelma on siinä, että jotkut kilpailijat luulevat sen olevan sääntöjen mukaista liputusta tärkeämpi, mikä näkyi mm. EM-kisojen viestissä yhdestä rastista tehtynä huomautuksena (ja vuonna 2019 MM-kisojen yhden rastin hylkäämisenä). Neljän metrin toleranssi ei muuta (ei ainakaan saisi muuttaa) mitenkään sitä, että liput on sijoitettava mahdollisimman tarkasti oikeaan paikkaan.
    Nyt jotkut ratkovat tehtäviä niin, että paikannettuaan rastiympyrän keskipisteen osoittaman oikean kohteen he arvioivat matkaa lähimmälle lipulle ja jos näyttää siltä, että matka saattaa jäädä nipin napin alle neljän metrin, he tulkitsevat rastin liputettavaksi. Huolimatta siitä, että ovat selvästi nähneet, ettei oikeassa kohdassa ole lippua. Tuo on jotenkin ristiriitaista, koska vedotakseen siihen, että lähin lippu on alle neljän metrin päässä oikeasta kohdasta, on tarvinnut määrittää oikea kohta ja nähdä, ettei siinä ole lippua. Olisiko syytä korostaa kilpailijoille oikean, tarkan liputuksen tärkeyttä, sitä, että jos oikeassa kohdassa ei ole lippua, ei tehtävä ole sääntöjen mukaan hyväksyttävä, vaikka lähin lippu mahtuisisikin ilmoitetun nollatoleranssin sisään.
    Kaavamainen metrimäärään perustuva nollatoleranssi valitettavasti sulkee tarpeettomasti myös hyviä rastitehtäviä radan suunnittelusta. Olisin kaivannut nollarastin määritelmään metrimäärän lisäksi poikkeusta, jossa lähin lippu voi sijaita selkeästi eri kohteella. Näin läheltä tähystettäviin, pienipiirteisiin kohteisiin olisi mahdollista rakentaa kartanlukua korostavia nollarasteja.

    Mitä tulee asiattomien viestien poistamiseen tältä sivustolta, olen Annan kanssa samaa mieltä. Näillä sivuilla käy muitakin, kuin pelkästään pieni tarkkuussuunnistajien sisäpiiri.
    Hetken tunnekuohun vallassa kirjoitetun viestin poistamisella suojellaan myös viestin kirjoittajaa nolaamasta itseään enempää.

  • nimimerkki

    Kari P

    31.5.2022 klo 17:21
    Muistin eilen kirjoittaessani tuon Portgalin Z -vastaukseksi tarkoitetun tehtävän tulleen hylätyksi kun yksi lippu oli nollatoleranssia lähempänä oikeaa paikkaa. Mutta muistin myös tapauksen Tampereen Leinolasta parin vuoden takaæ, jolloin vastasin z lipuksi tarkoitettuun tehtävään. Ratamestarina Juha V, paikanpäällä tehtävän oikeellisuuden kävi mittaamassa Hannu N ja totesi lipun olleen kolme metriä väärässä paikassa - siis z -vastaus väärä ja tehtävää ei hylätty.
    Yritin kisan jälkeen käydä vaimoni kanssa mittaamassa itsekin. Myös lähellä sorakuopassa ollutta tehtävää. En kyennyt enää muutamaa metriä maaston puolella kävelemään, joten jäi mittomatta. Mukana oli 50 metrin mitta.
    Paljon on tulossa hankalia tianteita tämän säännön taka. Säännön noudattaminenkin vaatii lipun oikean paikan määrittämisen. Oikeampaa olisi tietenkin ollut määrittää oikean lipun asettamisen tarkkuus

  • nimimerkki

    Janne S

    2.6.2022 klo 22:43
    Minäkään en ole tempon rastinmääritetehtävien fani, mutta nollatoleranssisääntö tuhosi Mäntsälän Sm-Preosta parikin muuten hyvää tehtävää.

    Seuraavaksi kannattaa sitten jo miettiä sitä, miksi tempokartassa (tai preossakaan) ylipäätään enää on rastinmääritteet. Jätettäisiinkö ne turhina pois, niin järjestäjällä olisi vähemmän vaivaa?
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Karjalainen kurmootus ja suomenruotsalainen sulostelu