Keskustelu

« aihelistaan

Toivomus


  • nimimerkki

    Tuula

    19.5.2021 klo 11:38
    Esitän kaikille tuleville järjestäjille toivomuksen: Pohdittehan, miten huonojalkaisten siirtymäkävelyjä voisi pitää mahdollisimman kevyinä. Meitä ei ole kovin montaa. Voisiko esim. lähdön lähelle päästä omalla autolla? Tarjoaisiko järjestäjä mahdollisiin pitkiin siirtymiin apua?



  • nimimerkki

    Janne S

    19.5.2021 klo 18:43
    Tämän toivomuksen kirvoittaneena henkilönä heitän nyt hiukan lisää kysymyksiä ilmaan. Tarkoitukseni ei ole mitenkään väheksyä Tuulan toivomusta tai perusteltuja tarpeita, vaan haluan vain tuoda esille järjestäjän näkökulmaa ja sitä, miten jotkut asiat toimivat tällä hetkellä. Tuulan asia on asiallinen, mutta kysymys on minun mielestäni myös siitä, miten asian tulisi hoitua.

    Kilpailuun ilmoittautuneilta pyydettiin ilmoittamaan, ovatko he P-ihmisiä (käytän nyt tätä ilmausta, koska sen vakiintuneen nelikirjaimisen käyttäminen on kielletty, eikä sarjastakaan kai saa enää puhua, koska kaikki ovat samassa sarjassa). Jos en väärin muista, näitä ilmoittautumisia tuli sähköpostitse yksi. P-ihmisiä oli käsittääkseni paikalla kymmenkunta.

    Jotta urheilullinen oikeudenmukaisuus varsinaisessa kilpailusuorituksessa voitaisiin edes jotenkuten tavoittaa, järjestäjä voi käyttää one way -osuuksia ja välimaalin ja uuden lähdön avulla toteutettavia siirtymäkävelyitä. Lisäksi on toki muita sääntöjä rastilippujen tarkastelukorkeuksista, työntäjistä ja niin edelleen.

    Kokonaisuuden kannalta on toki niin, että tämä P-ryhmäkin on sisäisesti varsin heterogeeninen. Osa ajaa mopolla, osa kelaa itse, osa kävelee itse, ja osalle tämä käveleminen on miellyttävää mutta hidasta ja osalle vaivalloista.

    Olen nyt ollut kuvioissa joitakin vuosia, ja alan jo tunnistaa joitakin ihmisiä samaan aikaan nimeltä ja naamalta. Se, mitä yritän tässä sanoa, on se, että erilaisten kilpailijoiden tarpeiden huomioiminen ei saisi perustua siihen, että kilpailijat ja heidän tarpeensa tunnetaan henkilökohtaisesti, vaan että tähän tulisi olla toimiva koneisto.

    Myönnän unohtaneeni Tuulan (ja Anun ja ehkä jonkun muunkin) radan suunnittelussa. Koska kyseisen tiestön varsilla ei ollut enää aineksia kahteen kokonaiseen kisaan, katsoin tarkoituksenmukaiseksi käyttää tänä vuonna parhaat palat pois. Nämä parhaat palat sattuivat sijaitsemaan ensinnäkin erikseen ja toisekseen hiukan mettänperällä. Tuula sai kyytiä paluusuuntaan parin kilometrin verran ja olisi voinut saada sitä menosuuntaankin, jos olisi sitä etukäteen tilannut.

    Itse asiaa sietää kuitenkin edelleen pohtia. Miten järjestäjä saa tietoa eri ihmisten tarpeista ja toiveista, mahdollisimman helpolla tavalla ja kootusti?


  • nimimerkki

    PekkaS

    20.5.2021 klo 10:00
    Ehdin jo päättää, etten ota millään lailla kantaa Vihdin kisaan, mutta Tuulan toiveen herättämänä sotken nyt itseni tähän. Toivon, että kirjoittamaani tulkittaisiin enemmän neuvoa antavaksi, kuin arvosteluksi. Tiedostan sen, että kirjoitan helposti liian kärkevästi

    Ensinnäkin, kiitokset kisoista, on aina hienoa päästä kisaamaan luontoon hyville radoille.

    Jannen kysymyksiin minulla on yksinkertainen vastaus: Kilpailun järjestäjän ei tarvitse tietää etukäteen sitä, kenellä kilpailijoista on P -status, muuten kuin yhdestä syystä. Mahdollisen noususumman kompensoivan lisäajan merkitsemiseksi etukäteen tulospalveluohjelmaan.

    Perustelu edellä olevaan:
    Tarkkuussuunnistuksen tärkein peruskysymys on se, että laji on tasa-arvoinen ja sitä voi harrastaa tasaveroisesti riippumatta harrastajan liikunta- ja toimintakyvystä. Tuo merkitsee sitä, että rata on aina suunniteltava sen kaikkein huonoimmin liikkuvan näkökulmasta. Tämän periaatteen noudattaminen ei ole millään lailla pois keneltäkään kilpailijalta.

    Ongelmia on monesti tuottanut se, että reitin kulkukelpoisuus etenkin pyörillä liikkuville on ollut ala-arvoinen. On ollut kivikoita, pehmeiä hietikoita ja liian jyrkkiä nousuja. Vihdissähän kulkukelpoisuus oli kohtuullisen hyvä, vaikka italialaisten etuvedoille vähän turhan jyrkkä.

    Janne perusteli vastauksessaan kilpailun jakamista kahteen maastonosaan. Mietin sitä, että olisin itse jättänyt toisen osan kokonaan pois ja laittanut ykkösosan perälle kartanvaihdon ja osan rasteista paluumatkalle, osin samoja lippuja käyttäen kuin mennessäkin. Tuolla ratkaisulla reitille olisi saanut ehkä jonkun rastin lisää ja se olisi ollut aivan riittävän pitkä kilpailu, etenkin kun samana päivänä oli kaksiosainen tempo.

    Ongelma preo -kisassa tuli mielestäni siitä, että missään ei etukäteen, ei kilpailukutsussa eikä kilpailuohjeessa, käynyt ilmi todellista kokonaismatkaa. Kutsussa mainitaan n. 10 minuutin kävelymatka lähtöpaikalle, kilpailuohjeessa mainitaan 900 metrin siirtymä 2 osuudelle.
    Kun kilpailumatkaksi on kerrottu 1 km, ei noilla etukäteistiedoilla voinut mitenkään päätellä, että siirtymiä on lähes 3,5 km. Tuo olisi pitänyt etukäteen kertoa, jolloin huonon kävelykyvyn omaavat olisivat osanneet kysyä mahdollisuudesta ajaa esim. lähtöpaikalle omalla autolla ja siirtyä autolla myös välimaalin jälkeen 2. osuuden alkuun.
    Tai sitten järjestäjä olisi jo ohjeissa tarjonnut tuota mahdollisuutta tai varautunut nonstop kyydityksiin.

    Kun tuossa aluksi kirjoitin, ettei järjestäjän tarvitse etukäteen tietää, keillä on virallinen P -status tarkoitin sitä, että pitää ottaa huomioon, että lajin parissa on myös sellaisia henkilöitä, joilla ei ole tuota P -statusta, vaikka heidän liikuntakykynsä on selkeästi heikentynyt. Kaikki eivät koe tarpeelliseksi tuon statuksen virallista hakemista, tai heidän liikuntakykynsä ei ole niin heikko, että statuksen edellytykset aivan täyttyisivät.
    Radat ja kulkemiset on tästäkin syystä suunnitella aina sen heikomman liikumiskyvyn mukaan, jotta ketään ei karkoitettaisi pois lajista.

    Vielä lopuksi pieni kommentti Tempo -rataan. Tempon ensimmäisen osion viimeisellä asemalla ei tasaveroisuus toteutunut. Kilpailijat katsoivat korkeahkon betonikaiteen ylitse ja kävellen paikalle saapuvat näkivät katselupaikan edessä olleen (muistaakseni D -lipun sijainnin) tullessaan, mutta pyörätuolista paikkaa saattoi vain arvailla. Itse istun niin korkealla, että juuri ja juuri kurkottamalla näin vilauksen lipun alla olevasta muurista.

  • nimimerkki

    Tuomo

    20.5.2021 klo 11:05
    Moi! Katsoisin, että kilpailijat, joilla on erityistarpeita/-toiveita liikkumisensa suhteen (tai vaan kysyttävää), varmistavat itse, että tulevat huomioiduiksi. Sitä varten kilpailukutsussa on hyvä erikseen mainita, että niissä asioissa voi olla suoraan yhteydessä esim. kilpailunjohtajaan. Siis siitäkin huolimatta, että laji on lähtökohtaisesti sovelias liikkumisen osalta kaikille - kaikkea kun ei aina osaa ottaa huomioon. Kilpailukutsuissa on nykyään ansiokkaasti tuotu esiin paitsi reittien pituudet niin myös mäkisyys ja urapohjan laatu. Sunnuntain Preon osalta oli unohtunut mainita siirtymäosuuden (joka kuljettiin edestakaisin) huomattava pituus, joten sen aiheuttamaa avustustarvetta ei pystynyt ennakoimaan.

  • nimimerkki

    Tuomo

    20.5.2021 klo 11:13
    Pekka ehtikin jo kirjoittaa samoista asioista kuin minä sillä aikaa, kun oma vastaukseni oli vaiheessa. Tuo 5. Tempo-asema mietitytti minuakin, näin D-lipun juuri ja juuri betonikaiteen takana, mutta en enää rastilipun tolppaa saatika tarkempaa sijaintia.

  • nimimerkki

    Janne S

    21.5.2021 klo 11:23
    Joo, ongelma on nimenomaan se, että missään ei kerrottu (sitä ratamestarille itselleen itsestäänselväksi jäänyttä asiaa) että sieltä perältä pitää tulla poiskin eli että kuljettava matka siis näin olleen tuplaantuu. Eksaktimminkin paikan olisi tietysti voinut ilmoittaa ja kuvailla, mutta minulla oli koko ajan mielessä lähinnä kauhukuvana Petteri, jonka näin laskemassa laserkäyriä, tulkitsevan ilmakuvia ja tekevän aamuöistä salaista maastokäyntiä paikalle. Ei välttämättä hyvä, mutta siksi näin.

    5-asemalla oli tarkoitus olla sateenvarjo (ja sateenvarjo varmaan olikin, mutta sitä ei käytetty). Itse lipun sijainti oli arvioitavissa istumapaikalta katsomalla oikealle etuviistoon, josta muurien lähdöt näkyivät, ja arvioimalla sen perusteella. Kritiikki kuitenkin aiheellista sateenvarjon puuttumisen takia.

    Tarttuisin vielä hiukan tuohon Pekan "heikoimman mukaan"-kommenttiin, joka kuulostaa helpolta, muttei ole. Ongelmahan tässä on se, että on hiukan hankalaa tietää, kuka on se heikoin ja missä asiassa, toisin sanoen miten tämä heikkous mitataan. Nythän homma oli mitoitettu pyörätuolin käyttäjän mukaan, mutta sitä huonojalkaista jalankulkijaa ei ollut muistettu huomioida.

    Tarkkuussuunnistuskilpailun järjestäjän pitäisi lukea rinnakkain IOF:n sääntöjä, teknistä ohjetta ja kansallisia lajisääntöjä, ja lisäksi tosiaan pitäisi vielä tuntea osanottajat.
    Minulla on ollut kunnia työskennellä kahden vuoden ajan erittäin hyvän valvojan kanssa (ehkä yhteistyökumppani olisi parempi sana). Tänä aikana on esimerkiksi keskusteltu erilaisista poluista ja ihan nimellä siitä, kuka tästä kohdasta pääsee ja kuka ei. Toimiihan se periaatteessa näinkin ja asiakaspalautteella täydentäen, mutta minusta näin sen ei kuitenkaan pitäisi olla.

    1) Radan maksimipituus löytyy IOF:n ohjeista (3 500 m). Tällä kertaa Pre-O:ssa kuljettavaa tuli kaikki välit huomioon ottaen 4 200 m, josta 700 m x 2 tuli pysäköinnin ja lähdön välistä. Maksimipituuteen lasketaan virallisesti vain lähdöstä siirtymien kautta maaliin, miksi pituudeksi jää 1900 m. Pitäisikö jossain helposti saatavissa olevassa lähteessä olla tästä jotain tai pitäisikö kansallisesti määritellä maksimisiirtymät, matkat lähtöön jne., eli siis määritellä numeroilla ja paperilla, miten heikko on heikoin?

    2) Kilpailuohjeen sisällöstä ei ole käsittääkseni listaa missään (voin olla väärässä). Esimerkiksi tavalliseen tossusuunnistuskilpailuun pystyy tekemään ihan ok kilpailuohjeen ottamalla lajisäännöt ja käymällä sen kohta kohdalta läpi.

    3) Minun piti kirjoittaa tästä erillinen aloitus, mutta en nyt jaksa. Pitäisikö ensinnäkin ensi talvena tarkistaa ja päivittää kaikki trailo.fi:n ohjeet, luetteloida, mitä kalustoa eri seuroilla on julkisesti lainattavaksi tai vuokrattavaksi ja mihin hintaan, ja ylipäätään tehdä mahdollisten uusien järjestäjien tueksi lista siitä, mitä ylipäätään tarkkuuskisan järjestämisessä tarvitaan? Voisi myös pohtia, voidaanko kansallisesti poiketa joistakin virallisista vaatimuksista, koska nämä säännöt kaksista sekuntikelloista ja ANTeista ovat ihan päättömiä, tai siis, korostavat kilpailijan oikeusturvaa järjestäjän vaivan kustannuksella ehkä tarpeettomankin paljon. Tempon kilpailukortti on aivan turha ja preo:honkin pitäisi saada pikapuoliin toimiva sähköinen leimaussysteemi. Muuten nimittäin voi olla, että niitä uusia järjestäjiä ei niin hirveästi tule.

    Jos jollain on virtaa, kirjoittaa tästä tavara- ja ohjeasiasta uuden aloituksen ja jatkaa keskustelua siellä. Olennaista kuitenkin on, että järjestäjän pitäisi pystyä tietämään miten heikko heikoin on, ilman, että sitä tarvitsee erikseen tältä kysyä.

    Ja Tuula on kiva ja asiasta tässä nyt vaan yritetään vääntää itse kukin. Jotain kuitenkin ehkä tarttis tehdä.




  • nimimerkki

    Petteri H

    21.5.2021 klo 12:57
    Häh, enhän minä ainakaan tapani mukaan ole aamuöisiä maastokäyntejä kisapaikalle tehnyt. Varsinkaan jos maasto on julistettu harjoituskieltoalueeksi. Ja vaikkei nyt ollutkaan, ja vaikka suurin piirtein arvasinkin missä suunnalla preo-kilpailu käydään, eipä tullut maastokatsaus mieleen. Eikä ilmakuvista ja laserista paljon preota varten irti saa, joten ei niitä preomaastoja tule niin tarkasti tutkittua. Kannattaisi aina jo hyvissä ajoin ilmoittaa kilpailumaastot, harjoituskieltoalueeksi kyllä riittää pelkkä kartta kilpailukutsussa, jos sen haluaa koskevan vain kyseiseen kilpailuun osallistuvia tarkkuussuunnistajia. Niistä näkee sitten kilpailun sijainnit, välimatkat ja siirtymät (ei niinkään pysäköinnin ja lähtöpaikan välistä, vaan kilpailupaikkojen, mahdollisen majoituksen ja kodin väliset, niin pystyy tekemään jonkinlaista matkasuunnitelmaa).

    Ehkä tuo radan maksimipituus 3,5 km on jo yhdelle radalle liikaa, eikä siirtymineen soisi olevan kovin paljon enempää. Hankala sanoa mitään maksimipituutta. Ei tuo viimesunnuntainen 4,2 km vielä kohtuuttomalta tuntunut, mutta en olekaan huonojalkainen. Ongelmana oli tosiaan ettei kilpailuohjeissa ollut tarkkaa kuvausta radan eri osista ja pituuksista. Takaisintulo maalista pysäköintiin ei ole itsestäänselvää, koska radan muodosta riippuen se voi olla jopa vain 0 metriä. Siksi kaikki siirtymät kannattaa ilmoittaa järjestyksessä ja esittää jonkinlainen yhteenlasku kuljettavista pituuksista. Tämä ei vielä paljasta kilpailumaaston sijaintia, jos sitä halutaan varjella viimeiseen asti.

    Kuten sanottua, P-statushenkilöt vastaavat itse omien erityistarpeidensa huomioon ottamista (esim mahdollisuudesta päästä autolla lähtöpaikalle), mikä toki edellyttää mahdollisimman avointa tiedottamista myös järjestäjältä kilpailuohjeisiin. Kilpailijat voivat tietysti olettaa että noudatetaan kaikkia sääntöjä, jotka eivät varmaan sano kilpailuohjeiden laadinnasta mitään. Heikoimman huomioimisessa riittää pyörätuolilla kulkevien huomioiminen (sekä manuaali-, että sähkö-, ja sähkömopo), huonojalkaisten huomioiminen, sekä matalalta tähystävien huomioiminen tehtäviä suunnitellessa, että liput ja oleelliset muodot näkyvät, tähän liittyy myös lasten huomioiminen kun järjestetään lastenratoja. Lapsille 4 km saattaa olla vähän liikaa.

  • nimimerkki

    Petteri H

    21.5.2021 klo 13:19
    Nyt tulit Janne leimaamaan turhaksi varsin tärkeitä asioita: tempon kilpailukortti on varsin tärkeä. Listaltasi ANT on ainut josta voit hyvin luopua, jos et halua sotkeutua sähköisten tulosjärjestelmien armoille. Toki ne ideaalitilanteessa helpottavat tulosten syöttöä ja tarkistusta, mutta tulokset menevät pilveen ja jos kaikki ei ole kunnossa, ne voivat hävitä bitteinä avaruuteen jolloin jouduttaisiin julistamaan kilpailusta treeni ilman varasysteemiä. Siksi paperinen kilpailukortti (ja pöytäkirja) ovat erittäin tärkeitä! Kaksi kellottajaa on myös arvokilpailuihin tärkeä, jos halutaan pitää ajanottoa luotettavana. Sekuntikellojen määrään ei pitäisi uusien järjestäjien kompastua, mutta toki ne vaativat myös käyttäjiä eli tuplasti ajanottajia. Toki järjestäjien taakkaa kannattaa ja pitää yrittää vähentää, mutta ei kilpailijoiden oikeusturvan kustannuksella, eikä sitä ehkä yksittäisillä tarvikkeiden poisjättämisellä saavuteta, mutta esim. tulospalvelun ulkoistamisella jollekin joka on niitä tottunut säätämään. Sähköisiä leimausjärjestelmiä preoon on ollut kehitteillä, mutta kuten näit, niissäkin on omat ongelmansa. Suomessakin on kokeiltu mm. Samin O-tagiä, joka kyllä toimi viimesunnuntaista paremmin, mutta sen kehitys on nyt toistaiseksi tauolla. WRE-kisaan tarvitset joka tapauksessa pihtileimauksen (tai SportIdentin).

  • nimimerkki

    Janne S

    21.5.2021 klo 13:59
    Yhtä hyvin siellä rastilla voi olla vaikkapa sanelukone, joka tallentaa rastilla käydyn keskustelun backup-mielessä ja sieltä nauhalta voidaan sitten tarvittaessa kaivaa, missä kohdassa sanotaan ja mitä. Sellaiset voisi ostaa vaikkapa kaikille Suomen seuroille yhteiseksi.

    Vielä mieluummin tietysti niin, että kartat ovat tabletissa, joka rekisteröi alkuajan, näyttää kartat, tallentaa vastaukset kuulemansa äänen perusteella ja rekisteröi loppuajan. Wait here -paikalla voi olla sellainen liikennevalo. Ainoa aikarastitoimitsija voi sitten keskittyä siihen sateenvarjoon ja ystävällisyyteen.

    Ideaalitilanteessa aikarastiasemalla on sateenvarjohenkilö, ANT-henkilö, pöytäkirjanpitäjä, rastien esittelijä (miksi ihmeessä ne edes pitää esitellä?), kilpailukortin täyttäjä ja kaksi ajanottajaa. Ehkä joku voisi vielä leyhyttää viuhkaa hellekelillä tai pitää kilpailijalle sateenvarjoa.

  • nimimerkki

    Janne S

    21.5.2021 klo 14:16
    Ja otan vielä esimerkin: olin ajatellut vuodelle 2022 suunnistustapahtumaa Nummelanharjulle. Suunnistuksellisesti parhaalla polulla on kuitenkin ulkoilun takia esiin nousseita kiviä. Mistä saan tietää, montako senttiä leveä kulkupeli Tuomolla on? Mistä tiedän, millainen maavara hänellä tai vaikka Pinolan Karilla on? Mistä tiedän, montako metriä Tuula jaksaa kävellä?

    Yritän siis sanoa, että järjestäjällä on suuri joukko erilaisia kysymyksiä, joihin ei ole saatavissa vastausta helposti mistään.

    Kun tarkkuussuunnistus on enimmäkseen marginaalilaji, sitä harrastavat ihmiset ovat useimmiten seuransa sisällä yksittäisiä erikoistapauksia tai perheitä (mm. TRaVilOn osallistujalistan perusteella näin on). Tästä seuraa automaattisesti se, että yksittäisen seuran sisällä lajin tuntemus ja ymmärrys ovat hyvin ohuita. Jos pelkästään aikarastilla olisi hyvä olla 4-5 toimitsijaa, jotta saavutettaisiin edes säädyllinen suoritus, ihmisille kerrottavia ja opetettavia asioita alkaa olla aika paljon ja vastuun jakaminen on ylipäätään hankalaa. Kilpailujen järjestäminen on sitä helpompaa, mitä vähemmän kommervenkkejä järjestelyihin liittyy, mitä paremmin näihin on valmiita oppaita ja mitä helpommin erilaisia välineitä on saatavissa. Kauden kalenteri ei ole vieläkään siinä tilassa, että edes joka viikonloppu olisi jotain tai että paikalla olisi parisataa henkeä. Asioita sietää miettiä myös siitä näkökulmasta.

  • nimimerkki

    Petteri H

    21.5.2021 klo 18:47
    Siinäpä sitä on hyvät tekniset suunnitelmat aikarastin toteuttamiseen. Eikun vaan laitteita ja ohjelmia väsäämään, tai jollekin nikkarille yhteydenottoa. Karttoja emme tosin kirkkaassa ulkoilmassa viitsisi tabletin ruudulta tihrustaa. Nauhurin käytöstä voisi olla apua, mutta ei tarvita kuin vähän kahinaa lehvästössä tai kaakattava hanhiparvi, niin siinä on jo 40dB taustakohina joka peittää hiljaisempien kilpailijoiden vastaukset alleen. Tarvitset siis varasysteemin varasysteemin.

    Ymmärrän sen että nämä kysymykset tuottavat paljon päänvaivaa, koska uuden järjestäjän on vaikea arvioida kaikkien osallistujien rajoitteita, ja siksi on hyvä lisätä ohjeistusta. Tuossa ihmisten henkilökohtaisten rajoitteiden kartoittamisessa ei kuitenkaan ole paljon mahdollisuuksia, koska eivät kilpailijat joka kilpailuun halua erikseen ilmoitella kaikkia mahdollisia tuolinmittoja, eikä niitä varmaan voi mihinkään rekisteriin tai taulukkoonkaan pistää noin vain ellei perehdy GDPR-asetusviidakkoon. Ehkä olisi paikallaan jos jossain olisi saatavilla leveimmän sähköpyörätuolin mitta, jonka pitää mahtua kaikkia polkuja kulkemaan ja huom, myös kääntymään ja väistämään muita. Mutta tuon mitanhan saat viitosasemalta, siinähän kaikki taisivat juuri mahtua siitä betonimuurin kolosta.

    Maavarat ja muut pitää huomioida niin, että kuka tahansa osallistuva henkilö pääsee kulkemaan millaisella kulkuvälineellä tahansa. Eikä tatvitse ajatella niitä kulkuvälineitä, vaan niitä kulkuväyliä, ja valita mieluummin varmasti kuljettavissa olevia reittejä, vaikkei ehkä saisikaan yhtä hienoja tehtäviä kuin huonolle polulle. Senttimetrimitan kanssa niitä polun kiviä ei pidä arvioida, koska vaikka reitti osoittautuisikin just sopivaksi, se ei välttämättä näytä samalta pyörätuolista katsottuna. Kysymys siitä, että pääseekö tästä, siirtyykin kilpailijalle, joka joutuu tarkkailemaan mistä kohdasta pitää ohjata ettei tule pohjakosketusta. Kulku-uria joutuu siis arvioimaan lähinnä silmämääräisesti, yrittäen ajatella sitä pyörätuolilla kulkevaa henkilöä, tai että pääsisinkö itse tästä kelattavalla pyörätuolilla. Myönnän että se on usein hyvinkin haastavaa.

    Yksi huomioitava ryhmä on myös näkörajoitteiset, eli liian kaukaiset liput jäävät osalta herkästi näkemättä, puhumattakaan kaukaisista muodoista. Toki suuremmat liput auttavat jonkin verran, mutta sunnuntain preon rasti 23 olisi saattanut olla liian kaukainen osalle ratkottavaksi, vaikkei aurinko olisikaan helottanut lippuun. Osaa ihmetytti myös mittakaavan ja käyrävälin puuttuminen kartasta. Eli lajissa on järjestäjälle paljon mietittävää ja ennakkovalmisteluja, mutta jos ne hoitaa hyvissä ajoin niin kisapäivänä on vähemmän murheita.

    Tarkennetaan vielä se, että tempossa voit luopua toisesta kellottajasta, jos kilpailulla ei ole SM- eikä WRE-statusta. IOF:n ohjeet sitovat vain MM-, EM- ja WRE-kilpailuja. Jos kilpailulla on WRE-status, eipä siinä paljon kansalliset poikkeamat paina, vaan säännöistä poikkeamiselle on silloin haettava lupa IOF:ltä.

    Ehkä tuossa aikarastitoimitsijoiden määrässä oli jo vähän liioittelua, kyllä hyvin pärjäät jos saat 2-3 joka asemalle. 1-2 kellottajaa ja 1 kirjuri, joka kyllä pystyy hoitamaan sekä kilpailukortin että pöytäkirjan ja tarvittaessa vielä ANT:inkin. Lippujen esittäminen on kyllä hyvinkin tärkeää, koska esimerkiksi viime sunnuntaille laatimallasi aikarastilla ei moni olisi muuten huomannut foxtrottia lainkaan, tuskin itsekään olisin. Lippujen esittäjä voi hyvin olla kellottaja. Erillinen sateenvarjon kantaja tarvitaan vain, jos odotuspaikkaa ei saada riittävän lähelle tuolia niin, että odotuspaikalta ei voi lukea liputettuja maaston kohteita etukäteen.

    Ohjeiden täydennys on ilman muuta toivottava asia. Kulku-urien arvioinnissa ei tosin ehkä pitkälle pääse pdf:n ja mittanauhan kanssa, vaan se vaatii harjaantunutta silmää jota on ehkä vaikea sähköisessä muodossa pistää jakeluun. Ehkä se vaatisi ennemmin ratamestarikurssia maastossa. Toinen vaihtoehto on, ehkä helpommin vuoden sisään järjestettävissä, että kysyt jonkun valvojan jo hyvissä ajoin, ja teette maaston katselmuksen pelkästään kulku-urien näkökulmasta jo tänä vuonna.

  • nimimerkki

    Janne S

    21.5.2021 klo 22:21
    On tietysti vakiintuneita käytäntöjä, ja henkilön, joka on tottunut niihin, on vaikeaa ajatella niin sanotusti outside of the box. Keskustelu on myös matkalla tarpeettoman paljon tämänkertaisen kilpailun epäkohtiin ja vähemmän tulevaisuuteen.

    Tossusuunnistuksessakaan kukaan ei tule sanomaan minulle, että tuolla on muuten rastilippuja. Kun rastilippujen määrä on muutenkin vakioitu kuuteen, eikä asemalle saa näkyä muiden tehtävien rastilippuja, en oikeastaan ymmärrä, miksei rastilippujen etsiminen maastosta voisi olla osa kilpailusuoritusta. Eikö sitten nettitempoonkin pitäisi saada rauhallisesti puhuva ääni, ja jokainen rastilippu vilkahtaisi siellä, kun hänen nimensä mainitaan?

    Sinänsä kulkuvälineen maavara on minusta ihan senttimetreissä mitattavissa oleva suure, eikä minun tehtäväni ole alkaa kuvitella, montako milli- tai senttimetriä pyörätuolin alin kohta nousee maasta.

    Nauhuri on muuten sijoitettavissa ihan niin, ettei siihen hanhiparvet kuulu. Tai jos alkaa kuulua, niin sitten ei kyllä kuule toimitsijakaan ja katkelma on Hitchcockin filmistä.

    Aiemmin perustelemallani tavalla joko tempon asemapöytäkirja tai kilpailukortti on turha, koska molempiin tallennetaan aivan sama tieto. Lisäksi molemmat ovat toimitsijan kirjoittamia, eli niiden todistusarvo on esimerkiksi nauhoitteeseen tai videoon nähden mitä sattuu.

    Jos joku järjestää 8 aseman tempokilpailun, jossa on 3 toimitsijaa kullakin aikarastilla, lähettäjä, maali, pari parkkipirkkoa, kahvilan tätiä ja tulospalveluheeboa ja 45 osallistujaa, kisassa on kisapäivänä noin 1,4 osallistujaa yhtä toimitsijaa kohden. Lisäksi on sitä valmistelutyötä, jota voisi toki tehdä aivan määrättömiä määriä. Samalla ihmismäärällä pystyy järjestämään 500-1000 hengen kansallisen suunnistuskilpailun aivan erilaisella katteella. Nyt joku tietysti sanoo, että tämä on hieno laji, kansalaisvelvollisuus ja sitä rataa, eikä kilpailujen tehtävä ole olla osa seuran varainhankintaa, mutta pitää myös muistaa, että se seuransa ainoa tarkkuussuunnistaja joutuu yleensä käyttämään aimo annoksen sosiaalista pääomaansa saadakseen tuon ihmismäärän töihin. Kun monessa seurassa tämä masokistinen aktiivihenkilö sattuu olemaan seuran kartoittaja tai muu pitkän linjan aktiivi, tuota seuralle tulevaa taloudellista tuottoa korvaavaa pääaktiivin sosiaalista pääomaa on yleensä sitä kautta. Se ei kuitenkaan saisi olla tapahtuman järjestämisedellytys, vaan järjestämisen pitäisi olla helppoa ja kustannustehokasta, jotta joku järjestäisi jotain.

  • nimimerkki

    Janne S

    21.5.2021 klo 22:28
    Lisään vielä sen verran, että tämä viittaukseni tarvittavien romppeitten listaan on siis sekä taloudellinen että toiminnallinen kysymys. Olen elämäni aikana edustanut jollain tasolla noin neljää seuraa, ja minulle ei ole vielä tullut vastaan seuraa, jossa olisi esimerkiksi 8-12 sekuntikelloa, ja 60 paimenaitakepinkin kanssa on vähän niin ja näin. Jos Libor, Sami tai joku muu joskus saa leimaussysteeminsä PreO:ta varten kuntoon, niitäkin riittää Suomeen yksi järjestäjältä toiselle koordinoidusti kiertävä sarja. Jos halutaan siirtyä käyttämään SportIdentejä, niin sitten Kalevan Rasti, Rasti-Pielinen, TuMe, HS, KoKV ja muutama muu seura voivat kerätä kolehdin ja ostaa yhteisen laitenipun. Kenenkään ei nimittäin kannata omilla rahoillaan ostaa kyseistä kalustoa sen käyttöasteen takia eikä pitää sitä varastossa 364 päivänä vuodessa.

  • nimimerkki

    Janne S

    21.5.2021 klo 22:33
    Huomautan vielä, että käsittääkseni vitosasemalla Wait here -kyltti oli sijoitettu oikein, mutta kritiikki koski sitä, että siirryttäessä kyltiltä ratkaisupisteeseen yhden rastilipun sijoitus näkyi paremmin seisten kuin tuolista, mikä toki pitikin paikkaansa. Näin ollen se sateenvarjo kuuluu nimenomaan sinne odotuspaikan ja ratkaisutuolin väliin, jos se jonnekin kuuluu.

  • nimimerkki

    Anna

    22.5.2021 klo 08:53
    Moikka!

    WRE-status tosiaan aiheuttaa tuon, että IOF:n sääntöjä pitää noudattaa. Normaaleissa kansallisissa kisoissa pärjää jopa yhdellä aikarastitoimitsijalla, jos toimitsija on kokenut/harjoitellut.

    Kelloja, keppejä ja rastilippuja saa lainaan muilta seuroilta - ei lähes kenelläkään ole niitä tarpeeksi isoja kisoja varten. Täältä löytyy (ja tänne voi päivittää) tieto siitä, kuka voi auttaa missäkin kisojen järjestelyssä: https://docs.google.com/spreadsheets/d/1UzEUoFqpH7MVr5k_2ff_Sx1-0QyTxokmywu0SfichFk/edit#gid=0 Sinne voisi vielä lisätä tiedon lainattavista varusteista.

    Kisojen järjestäminen on vaativaa puuhaa, jos tekee sen WRE-tasolla. Travilossa oli tosi hyvä taso ja laadukkaat kisat. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kisat VOI järjestää myös huomattavasti helpommin, mutta silloin ne toki eivät ole maailmanrankikisoja.

    Tämä keskustelu lähti matkojen pituudesta, mutta halusin kommentoida noita myöhemmin esille tulleita asioita.

    Sinänsä ymmärrän maaston salailun hyvin, joskaan en ehkä juuri nimetyn urheilijan takia :), mutta muutaman muun :D Käytännössä se kuitenkin hankaloittaa järjestelyjä ja urheilijan valmistautumista (liikkuminen kisapaikalle), ja esim. EM-järjestäjänä on vaan ollut pakko tottua ajatukseen, että kaikki tietävät, missä kisat käydään. Meillä tietenkin on jonkin verran valvontaa, joten kenenkään ei missään tapauksessa kannata mennä maastoihin katselemaan!


  • nimimerkki

    Janne S

    21.6.2021 klo 16:46
    No niin, sitä olisi sitten lähestyvää valvontakeikkaa tiedossa ja pitäisi taas arvioida, voiko erästä polkua käyttää.

    Jokos pojat ovat mitanneet pelinsä (eli leveys ja maavara)?

  • nimimerkki

    Janne S

    19.7.2021 klo 13:39
    Käsitteellä "pojat" viittaan herroihin Seppä, Pinola ja Markelin.

  • nimimerkki

    PekkaS

    19.7.2021 klo 17:54
    En suostu ilmoittamaan mitään mittoja, sillä ne eivät todennäköisesti päde jonkun toisen kohdalla. Antaisin neuvon, että ihan maalaisjärjellä kannattaa miettiä ja jos vähänkin joku polku epäilyttää, niin sitten heti hylkyyn.
    Leveydestä sen verran, että reitillä pitää pystyä ohittamaan ja melko vaivatta kääntymään ja kulkemaan edestakaisin. Eli pelkkä laitteen leveys ei riitä.

  • nimimerkki

    Janne S

    21.7.2021 klo 16:16
    Hieno homma. Mulle riitti.

  • nimimerkki

    Janne S

    21.7.2021 klo 16:46
    Tämä viesti nyt pilaa hienon dramatiikan, mutta yritän nyt ymmärtää asiaa.

    Yleensä puhutaan aina sitä, miten normaalihkosti liikkuva henkilö ei osaa asettautua sellaisen ihmisen asemaan, jonka liikkuminen on tavalla tai toisella rajoitettua. Tässä viestiketjussa on pohjimmiltaan kyse siitä, ettei liikkumisrajoitteinen henkilö osaa asettautua sellaisen ihmisen asemaan, jonka liikkuminen on jokseenkin normaalia. Hän, tai oikeammin he, eivät ymmärrä sitä, että jollekulle voi olla hankalaa hahmottaa, milloin liikkuminen on liian vaikeaa/raskasta tai milloin se ei sitä ole - itselle kun oma liikkuminen on yleensä päivänselvää. Liikkumis- ja näkökyvystä ja trailo-tapahtuman järjestämisestä on helppo keskustella yleisellä tasolla sellaisilla varsin latteilla ilmauksilla kuten "heikoimman mukaan" tai "maalaisjärjellä", jotka eivät merkitse konkreettisesti yhtään mitään.

    "Heikoimman mukaan" voisi tarkoittaa esimerkiksi tabletilla annettavaa suurentuvaa karttaa, kaikkien rastien triplaliputtamista ja kaikkien tehtävien ratkomista yhdestä pisteestä, jossa on paikallaan pyörivä moottoroitu kääntöpöytä. "Maalaisjärjellä" taas on sanonta, joka tarkoittaa oikeastaan samaa kuin "näin on aina ennenkin tehty", mikä taas tarkoittaa yhteisössä vakiintuneita tapoja, jotka vain lajia pitemmän aikaa seuranneet voivat tuntea.

    Suunnistuksessa on monia standardoituja asioita karttamerkeistä väreihin, rastivälineisiin ja noususummaan. Vaikuttaa nyt siltä, että liikuntakykyyn ja liikkumisen apuvälineisiin liittyy jokin sosiaalinen stigma, jonka takia siitä ja niiden rajoista ei voida realistisesti keskustella (siis siitä, miten heikko heikoin on). Se on sinällään anteeksiannettavaa ja ymmärrettävää, mutta kuitenkin hyvin epämiellyttävää ainakin minulle. Suosittelen autonostimen hallinnan säilyttämistä.

  • nimimerkki

    Anna

    21.7.2021 klo 20:23
    Tämä on tosiaan hankala asia, ja ymmärrän Jannen turhautumisen hyvin. On ihan tosi hankala järjestäjänä ymmärtää, miten kukakin pääsee mistäkin kohdasta kulkemaan/ajamaan. Toisaalta maastot ovat myös hyvin rajallisia ainakin täällä etelässä, joten aina ei voi ottaa varman päälle ja järjestää kisaa asfaltoidulta leveältä tieltä hienossa maastossa - tai rakentaa itse tietä maastoon :) Ymmärrän toki Pekan pointin myös siitä, että kukaan yksittäinen paraurheilija ei edusta kaikkia. Joitain mittoja kertomalla voisi kuitenkin auttaa meitä, joilla ei ole minkäänlaista pyörätuolia tmv. kotona.

    Itse olen "ratkaissut" asian pyytämällä joko Tuomoa käymään tsekkaamassa, pääseekö jostain paikasta (tämä ei ollut kisaradan varrella) tai valitsemalla valvojaksi pyörätuolilla kulkevan henkilön... Eli en osaa mitään kunnon neuvoja minäkään antaa.

    Tarkkuussuunnistus on laji, jonka tulee sopia kaikille, riippumatta siitä, miten kulkee. Käytännössä tasapuolisuus ei kerta kaikkiaan ole mahdollista aina, varsinkaan ei-arvokisoissa ja varsinkaan PreOssa. Tämä ei koske edes vain liikkumista - esim. kilpailijan pituudesta on joskus hyötyä. Totta kai tasapuolisuuden täytyy olla tavoite, mutta toivon kilpailijoiden muistavan, että kisojen laadukas järjestäminen on tosi kovaa duunia, ja järjestäjiä on koko ajan liian vähän. Kaikki ihan varmasti pyrkivät parhaimpaansa.

    Järjestäjänä minulle on todella turhauttavaa kuulla kisan jälkeen välitöntä kritiikkiä. Olen muistaakseni joka kerta vannonutkin, että ei koskaan enää, enää ei järjestetä (kun "kukaan" ei arvosta). Se on turhauttavaa, vaikka yleensä kritiikki koskeekin jotain radalla, eikä meidän perheen ratamestari ole siitä moksiskaan. Mutta kun tiedän, mikä määrä työtä, kartoitusta, suunnittelua, ajankäyttöä ja viilaamista rataan on mennyt, on tosi kurjaa kuulla (tyyliin) niistä kahdesta rastista, jotka eivät ole kilpailijan mielestä hyviä (27 rastin radalla). Ja tietenkin kun itse on tehnyt järjestelyissä parhaansa ja yötä myöten raatanut, ja kaikki ehkä onkin sujunut hyvin. Mutta ne kaksi rastia!! Tämä koskee myös muita järjestelyaspekteja - 96 asiaa meni hyvin ja 4 vähemmän hyvin: kummasta kuulet enemmän?

    En missään tapauksessa tarkoita, ettei pitäisi esittää rakentavaa kritiikkiä (kuten tässä ketjussakin on), sillähän lajia kehitetään, mutta haluan vain tuoda vielä esiin järjestäjän puolen tässä. Ja tsempata kaikkia järjestäjiä: KIITOS työstänne!


  • nimimerkki

    Petteri H

    22.7.2021 klo 01:49
    Kyllä meidän pitää pystyä tässä Jannea auttamaan. Ja näitä kun tosiaan voi miettiä joku muukin uusi ja kokeneempikin järjestäjä, että voiko tietyssä maastossa järjestää tapahtumaa.

    Ymmärrän hyvin sen ettei eri kulkuvälineillä liikkuvat halua mittoja kertoa. Ensinnäkin he eivät välttämättä itse kykene näitä mittaamaan, ja vaikka joku muu voisikin, se voi olla hyvinkin henkilökohtainen asia ja kuten Pekka sanoi, yhden tai kolmenkaan henkilön välineiden mitat eivät vielä takaa että siitä kaikki pääsisivät. Niinpä tämä pitää ratkaista jollain toisella tavalla.

    Aiemmin kun pohdit, onko maavara senttimetrejä vai millimetrejä, niin kyllä se on senttimetrejä, täytyyhän niillä päästä kynnyksistäkin yli. Ja se on varmaan yleensä sähköpyörätuoli, jossa on sekä matalin maavara että suurin leveys. Äkkiseltään hakemalla googlesta joitakin yleisiä sähköpyörätuolin malleja, vastaan tulleista pienin maavara oli 5 cm. Sellaisella voi joku nykyinen tai tuleva harrastaja liikkua. Voit käyttää sitä rajana, jos siellä polulla joku kivi epäilyttää. Sitä pienemmät kivet ovat jo sen verran huomaamattomia, että niitä emme juuri edes havaitse. Ja jos jonkun maaavara nyt ei sellaiseen riitäkään, niin joudumme toteamaan, että se olisi uuden kulkulaitteen hankinnan paikka jos lajia aikoo enemmän harrastaa, koska tämä on jossain määrin maastolaji ja hyvilläkin poluilla saattaa puunjuuria ja pikkukiviä olla, ainakin Suomessa.

    Leveydestä on vaikea sanoa mitään yhtä tarkkaa, koska se riippuu siitä mikä siellä rajoittaa. Jos se on puomi, betonia tai kivien väli, niin kyllä siinä täytyy aika lailla metri olla käytettävissä. Jos taas on tasainen metsäpolku jonka reunalla on vain pientä kasvillisuutta, heinää ja sammalta, niin puolikin metriä leveä polku voi olla riittävä lyhyillä matkoilla. Mutta kääntyä tosiaan pitää päästä ja samoin väistämään vastaan tulevia, ainakin tietyin välimatkoin ja reitin päässä. Edelleenkin paras neuvo on se, että katsoo reittejä läpi jonkun hyvän valvojan kanssa ennalta, valvojakin voi tosiaan olla liikuntarajoitteinen, varsinkin jos reitit epäilyttävät.

    Olisin halunnut vastata tähän ketjuun jo aiemmin, mutta se jäi kiireiden takia, mutta vastaan nyt kun se on taas pinnalla. Syy antamalleni kritiikille esimerkiksi TRaVilO-kilpailulle tässä ketjussa, vaikka se onkin niin sanotusti off-topic, ei ole pettymys kilpailun järjestelyihin tai epäonnistumisten osoittelua, vaan olen sillä
    1) pyrkinyt sekä perustelemaan olemassa olevia käytäntöjä, vaikka ne saattavat tuntua turhilta, ja toisaalta
    2) käymään keskustelua juuri tässä keskustelussa esiin nousseisiin kysymyksiin siitä "miten heikko on heikoin kilpailija".

    Näin yleensäkin, jos olen kritiikkiä antanut, sen on tarkoitus olla rakentavaa, että vastaavat virheet pystyttäisiin jatkossa välttämään, eikä missään nimessä lannistaa järjestäjiä etteivät järjestäisi enää jatkossa kilpailuja.

    Ehkä pitäisi puhua enemmän myös onnistumisista, mutta siinä on usein vaikeaa olla kovin monisanainen, ja se alkaa helposti tuntua saman toistolta kun kuitenkin lähes aina kilpailut ovat varsin onnistuneita. Ei oikein tunnu luontevalta kehua, että "olipas hyviä rasteja, kun liput olivat juuri siellä missä pitikin". Vaikea sanoa muuta kuin että "olipas kivaa".

  • nimimerkki

    Anna

    22.7.2021 klo 13:01
    Hyviä pointteja Petteriltä, ja siis todellakin ymmärrän rakentavan kritiikin tärkeyden. Järjestäjälle se voi kuitenkin olla vähän rankkaa varsinkin heti kilpailun jälkeen. Sitten taas - toki teen itse samaa kilpailijana, vaikka pyrinkin asiaa välttämään ja vähintään odottamaan parannusehdotusten kanssa hetken. Lajin kehittäminen on tärkeää, mutta ilman järjestäjiä ei ole kisoja - tämä on tällaista tasapainoilua.

    Se mikä on kiva näissä piireissä nykyään on että useimmiten kritiikki tosiaankin annetaan rakentavasti! Kiitos siitä kaikille, se on tosi tärkeää!

  • nimimerkki

    Jari

    22.7.2021 klo 21:15
    Meillä oli Skotlannissa -12 haastava polku toisena kilpailupäivänä rikkaassa pistekumparemaastossa. Selvitimme joukkueilta etukäteen "vaatimuksia" ja ne olivat:
    - pyörätuolille metrin kulkutila
    - edestakainen liikenne - kohdassa 2m
    - rastipaalulla 3m (kääntymiset)
    - ei juurakkoa, ei terävää möykkyistä uraa (törröttäviä maakiviä) tai karkeaa soraa --> mahdollisimman tasainen pinta
    - ei hiekkaa / pehmeätä uraa --> mahdollisimman kova pinta
    - nousut/laskut vain hyvä- ja kovapintaisilla urilla
    - kohteiden näkeminen 1m korkeudelta esteettömästi

    Eihän se putkeen mennyt. Liian epätasainen, möykkyinen ja kapea se polku oli, joka vielä korostui joidenkin kilpailijoiden kohdalla väärällä avustajalla. Toki, sekin on todettava, että osa kilpailijoista ei ottanut kuuleviin korviinsa sitä, kun pyysimme heitä koko kevään ajan varautumaan isoihin etupyöriin ja leveisiin renkaisiin.

    Mutta se, mihin Annakin viittaisi, mittavakaan työ ei aina palkitse. Katkoimme satoja puunjuuria poluilta (=monta päivää), raivasimme polun sivustoja, tasoitimme kuoppia, teimme kymmeniä metrejä lavaa hiekalle... Fakta vaan on, ettei se kisa ollut olosuhteiden osalta tasapuolinen.

    Hyvä maasto vs para kulkukelpoisuus on usein haastava kompromissi. Tasapainoilua.

  • nimimerkki

    PekkaS

    23.7.2021 klo 15:15
    Silläkin uhalla, että saan itselleni entistäkin hankalamman maineen, kommentoin vielä tämän kerran. Sitten minun puolestani saa riittää.

    Ratojen kulkukelpoisuuden ongelmista on syytä aina antaa palautetta. Yksittäinen huono rasti on helppo hylätä, mutta huono kulkukelpoisuus on paljon vakavampi juttu. Jos siitä ei anneta palautetta, virheet toistuvat seuraavilla kerroilla.

    Tässä on nyt pohdittu lähinnä vain pyöräkaluston mittoja ja maastokelpoisuutta ikään kuin huonojen kulkureittien ongelmat koskettaisivat vain erilaisilla pyörätuoleilla liikkuvia. Olen kuitenkin saanut viestejä nimenomaan kävellen kilpailuissa liikkuvilta, että on hyvä kun olen vaatinut esteettömiä kilpailureittejä. Nimittäin kilpailijoissa on aika paljon sellaisia, joiden jalka ei nouse maastossa liikkumisen mahdollistamiseksi. Viimeksi juttelin parin kokeneen kilpailijan kanssa, ja nämä totesivat, että ihan kuin lajin perusajatus olisi viime vuosien aikana unohdettu.
    Minulla ei yleensä ole juurikaan ongelmia, ellei reitti ole ihan mahdoton. Mutta aika monella kävellen liikkuvalla jo on, eli ei huono kulkureitti ole pelkästään pyörävehkeillä kulkevien ongelma.

    Ratoja suunnittelevien kannattaisikin tutustua lajin historiaan. Tarkkuussuunnistus on kehitetty suunnistuksen vammaisurheilulajiksi, jotta sellaisetkin henkilöt jotka eivät liikuntakyvyn heikkenemisen vuoksi pysty harrastamaan normaalia suunnistusta, saisivat kokea kartan- ja maastonluvun elämyksiä. Radat siis pitää tehdä tästä näkökulmasta.

    Ymmärrän hyvin, että maastokelpoinen suunnistaja sokeutuu todella helposti, kun pienen polun varrella olisi tarjolla hienoja kartan- ja maastonlukukohteita. Itsekin ratoja suunnitellessa on välillä pakko vain raa'asti hylätä hienoltakin tuntuvat kohteet ja todeta, että nämä ovat vain juoksusuunnistajille sopivia. Mutta tarkkuussuunnistuksessa näitä ratkaisuja vain pitää pystyä tekemään. Mieluummin niin päin, että hylätään suunnitelma vaikka liian kevyin perustein, kuin että vaarannetaan yhdenkin kilpailijan eteneminen.

    Petterin kanssa olen eri mieltä. Kyllä ratamestarin on pysyttävä niin hyvillä reiteillä, että keneltäkään ei vaadita maastokelpoisempien pyörätuolien yms. hankkimista. Nämä apuvälineet ovat nimittäi aivan he...tin kalliita, eikä niitä käytännössä osta kukaan itse. Ne pitää anella vakuutusyhtiöiltä, kunnilta, sairaanhoitopiireiltä jne. ja hakuprosessit voivat viedä vuosia. Minulla meni kai viisi vuotta ensimmäisestä anomuksesta ennen kuin sain sähkömopon.
    Toisekseen, nuo apuvälineet ovat yleensä vakuutusyhtiön, kunnan tai sairaanhoitopiirin omaisuutta. Minun moponikin omistaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.
    Harrastekäyttöön voi siis olla, ellei mahdotonta, niin ainakin vaikeaa saada apuvälineitä. Jos anomusprosessiin kuluu vuosia, on joku lajista kiinnostunut menetetty ennen kuin hän saa sopivan välineen.
    Vaikeaa on myös saada satunnaista kokeilijaa kiinnostumaan lajista, jos heti ensimmäisellä kokeilukerralla reitin kulkeminen osoittautuu mahdottomaksi.

    Tuossa edellä tulikin jo Petteriltä ja Jarilta ihan hyviä mittatietoja. Kulkukelpoisuutta täytyy noiden mittojen lisäksi katsoa kokonaisuutena. Isokin kivi tai juurakko yksinään voi olla helppo ylitettävä, mutta sopivassa yhdistelmässä ihan mahdoton. Vaaditaan siis pelisilmää.

    Antaisin lopuksi sellaisen ohjeen, että ratamestari ja valvoja (jos ovat käveleviä) voisivat laittaa vaikka kartan silmiensä eteen niin, etteivät näkisi jalkoihinsa. Jos sitten pysytyy ne hankalimman näköiset paikat kompuroimatta kävelemään jalkojaan normaalia enempää nostelematta, reitti kelpaa tarkkuussuunnistukseen. Jos menee kompuroinniksi on mietinnän paikka.
    Rohkeutta on hylätä hyväkin maastonosa, jos kulkukelpoisuus on huono.

  • nimimerkki

    Lauri M

    25.7.2021 klo 21:15
    Kiitos toivomuksia esittäneille. Rohkaisen antamaan palautetta myös jatkossa, sillä se lienee ainoa tapa kehittymiselle.

  • nimimerkki

    Janne S

    27.7.2021 klo 19:05
    Lisäksi jäämme odottamaan tekniikan kehittymistä.

    https://www.hs.fi/talous/art-2000008150805.html
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Toivomus