Keskustelu

« aihelistaan

Ratamestarin pätevyys


  • nimimerkki

    Esko

    22.3.2019 klo 14:48
    Kun käsittelemme tapahtumaryhmässä SM-kilpailujen hakemuksia. Aina nousee esille myös ratamestarin muodollinen pätevyys eli I-luokka.
    Lisäksi tarkkuussuunnistuksessa tulee olla erikoisosaamista lajista.

    Kortilla ei ratamestaroida, silti se antaa paremmat eväät suoriutua tehtävästä.

    Toivottavasti hankimme kaikki tarvittavat pätevyydet, näin olemme samalla viivalla muiden lajien kanssa myös tässä suhteessa.

    Kannattaa siis hakeutua ratamestarikouluun ja myöhemmin ratamestariseminaariin. Tai organisoida tarkkuussuunnistajille oma koulutus.

    Vihje: Seminaarin osalta yksi hyvä kouluttaja on Jaakko Lajunen JRV.

    Ratamestarikurssin eli seuraratamestarin pätevyys hankitaan seuran kautta.

    Hyväksi ratamestariksi kehittyy sitten ratamestaroimalla.

    Työ tekijäänsä neuvoo, siispä rohkeasti tartu toimeen!
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Ratamestarin pätevyys