Keskustelu

« aihelistaan

Kevään harjoitukset


  • nimimerkki

    Juha

    20.3.2019 klo 07:49
    Jätetään talven harjoitukset taakse kevätpäivän tasauksen kunniaksi.

    Kevään treeneistä jo keskusteltu edellisen otsikon alla:

    Lauri M:
    ”Kuka Antti siellä kirjoittelee? Maailmanmestari Rusaselta jään odottamaan kuvia mitalikahveista ;-) Tiedän Porvoosta hyvän kahden maailmanmestarin tekemän kartan. Vapautuu treenikäyttöön kylläkin vasta 4.5. illalla.

    Olen myös kiinnostunut tempo-kauden avaamisesta. Jos treenistä tietää viikkoa kahta aiemmin niin melkein kaikki ajankohdat Uudellamaalla treenaamiseen onnistuvat.”

    Antti:
    ”Kyllä tarkoitukseni on avata kilpailukausi voitolla Porvoon tempokisassa 4.5. Historiaan peilaten kaikkien taivaanmerkkien pitäisi olla kohdallaan. Olen usein pärjännyt, kun kartoittajana on ollut Petteri Hakala tai Lauri Kontkanen, ratamestarina Lauri Mäkinen, kilpailumuotona tempo, kilpailun nimenä FinTrailO, ilman lämpötila alle kymmenen astetta tai tuuli lounaasta. Nyt on suuri toden-näköisyys, että kaikki pelimerkit ovat kohdallaan samaan aikaan.

    Silti olisi hyvä tehdä ainakin yksi kilpailunomainen tempoharjoitus ennen kauden avausta. Tem-possa on iso riski sortua virheisiin tai liikaan varmisteluun, jos ei ole kuukauteen kilpaillut tai har-joitellut viimeistellyillä kartoilla.

    Ei siinä mitään, jos Juha tai Pinja voittaa, mutta olisi noloa hävitä Suomessa ruotsalaisille, norja-laisille tai slovakialaisille.”

    Anna:
    ”Pidetäänkö 6.4. tempopäivä pk-seudulla? FinTrailO 2017 -karttoja voi käyttää, mutta pitäis itse tehdä tehtävät (tai voisin ehkä pari asemaa piirtää käsin etukäteen). Keksisikö joku jonkun toisen harjoituksen siihen oheen?

    (Muakin kiinnostaisi harjoitukset, kun ei ole tullut edes ajateltua koko lajia oman kisaamisen kan-nalta niin pitkään aikaan, että kilpailuihin lähteminenkin epäilyttää.)”


    14.4. Martin on tarkoitus pitää harjoitus Hyvinkään lentokentän lähistöllä. PreO:ta ja mahdollisesti jotain muutakin. Siitä saamme varmasti lisätietoja lähiaikoina.

  • nimimerkki

    Martti

    20.3.2019 klo 12:31
    Sunnuntaina 14.4. pidän tarkkuussuunnistuksen (PreO) kuntorastit Hyvinkäällä. Kaksi eritasoista rataa, joille voi lähteä klo 10-11.
    Kokeneita harrastajia pyytelen tarvittaessa opastamaan uusia lajiin tutustujia parilla mallitehtävällä ennen lähtöä.

    Lyhyt (n 3-4-asemaa) TempO harjoitus n klo 12.30 alkaen. Lisäksi voin tulostaa karttapaloja jos joillain virtaa riittää ns omatoimiseen Tempo-harjoitukseen tämän jälkeen.

  • nimimerkki

    Antti Rusanen

    20.3.2019 klo 21:58
    6.4. pääkaupunkiseudun harjoituspäivä kuulostaa hyvältä. Onkos joku jo kokeillut Liborin tempokarttaohjelmaa? Jos kartta on kunnossa, niin tempoasemia voisi suunnitella myös etätöinä. Liputuksen voi säätää paikan päällä.

  • nimimerkki

    Juha

    21.3.2019 klo 12:59
    Tein Liborin ohjelmalla TempO-aseman kartat joulukuun harjoitukseen. Vaati kyllä alkuun paljon säätöä, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta maaliin. Voisin hyvinkin kokeilla uudelleen, mutta tarvitsen kartan ocadillä ja vähän vinkkiä siitä missä halutaan/voidaan treenata. En todennäköisesti ehdi itse paikalle, joten siinäkin mielessä voisin olla hyvä "ratamestari".

  • Anna Jacobson

    21.3.2019 klo 13:27
    Meidän FT-kartat saa ilman muuta OCAD:lla, PreO 2 -maasto vois olla kivoin mutta onkohan reitti liian jäässä/sohjossa pyörätuolilla kuljettavaksi? Voisin yrittää tarkistaa viikonloppuna. Olisi hienoa, jos Juha voisi olla ratamestari!

  • nimimerkki

    Tuomo

    21.3.2019 klo 15:05
    Joo, keväässä ollaan! Lauttasaaren Myllykallion sprinttikartta on siis vielä käyttämättä.

  • nimimerkki

    Anna

    28.3.2019 klo 13:36
    Onko Myllykallion alue kuinka kuljettavaa tällä hetkellä? Meidän FT-alueet nimittäin ovat vielä lumen alla ja tiet kovin lumisia/jäisiä/sohjoisia. Kävellen sinne siis selviää, mutta epäilen että pyörätuolilla on vaikeaa. Toki nyt saattaa lumia sulaa kun tulee plusasteita, mutta ei taida ehtiä ensi viikon lauantaihin asti sulaa kaikki kuitenkaan.

  • nimimerkki

    Tuomo

    29.3.2019 klo 10:08
    Täytyy käydä kurkkaamassa!

  • nimimerkki

    Anna

    30.3.2019 klo 09:49
    Molemmat FinTrailo-reitit on ihan lumen ja jään alla. Löytyisikö muita sopivia karttoja?

  • nimimerkki

    Juha

    30.3.2019 klo 15:46
    Turun suunnalta löytyy sulaa uraa, jos siellä idässä on vielä hiihtokausi ulkoilureiteillä.

  • nimimerkki

    Antti

    31.3.2019 klo 11:48
    Minulle sopii oikein hyvin treenipäivä myös Turussa ensi lauantaina. Muutama kilpailunomainen tempoasema olisi mukava tehdä nyt, kun kilpailutuntuma on päässyt unohtumaan. Vire voisi jo kantaa FinTrailO:hon asti. Tarkoitus on jatkaa FinTrailO:n voittoputkea.

  • nimimerkki

    Juha

    1.4.2019 klo 08:43
    Kevät tulee ja meille eilen vajaa 10 cm uutta lunta. Onneksi se suli lähes samantien pois.

    Olette luonnollisesti tervetulleita Turun suunnalle treenaamaan 6.4., jos pääkaupunkiseudulta ei treenaamiseen soveltuvaa lumetonta/jäätöntä kulkukelpoista reittiä löydy. Katsotaan nyt ensin pääkaupunkiseudun tilanne läpi ennen kuin siirretään treeniä Turkuun.

    Tuomo: Ehditkö kurkata Lauttasaaren tilannetta?

    Tietääkö joku muu maaston, josta saatavilla kartta ja väylät käyttökunnossa?


  • nimimerkki

    Anna

    1.4.2019 klo 09:14
    Mahdollisesti voisi käyttää jotain jo käyttämäämme harjoitusaluetta sprinttikartalla, mutta niistä ei ole saatavilla OCAD-tiedostoa (kuten ei varmaan tuosta Lauttasaarestakaan?). Mullekin sopii retki Turkuun, jos saadaan sinne treeni kasaan.

  • nimimerkki

    Juha

    1.4.2019 klo 09:34
    Hyvälaatuinen pdf kääntyy useimmiten suhteellisen hyvin Ocadille tai ainakin kuvatiedostoksi, jolla saanen "huijattua" Liborin ohjelmaa. Ocad-tiedoston puuttuminen ei ole ongelma, koska saa ne tempo-kartat aikaan muutenkin.

  • nimimerkki

    Petteri H

    1.4.2019 klo 09:43
    Lukekaapas etusivun uutinen. Ette voi järjestää treeniä. Vain ulkomailla voi treenata. Antinpa pitää lähteä kylmiltään Portugalin Ectoon, ei taida tulla menestystä tänä vuonna.

  • nimimerkki

    Anna

    1.4.2019 klo 14:13
    Nyt tuli näköjään julki lajipäällikölle maksettava palkkakin! :-/

  • nimimerkki

    Antti

    1.4.2019 klo 14:15
    Kylmiltäänkin voi pärjätä, jos käy tuuri... Mutta jos Suomea ei saa enää edustaakaan, täytyy löytää uusi kansallisuus. Saisikohan Egyptistä kansalaisuuden? Qatar ei taida olla IOF:n jäsen. Ruotsi ei auta, kun siellä pitäisi kilpailla vuosi A-sarjassa, jotta saisi riittävät rankipisteet E-sarjaan osallistumiseen.

  • nimimerkki

    Juha

    2.4.2019 klo 15:25
    6.4. TempO-treeni Turussa. Kokoontuminen klo 11. Ilmoitan tarkemman paikan viimeistään perjantaina. Piirrän valmiiksi tehtäväkartat. Arviolta 10-12 asemaa. Liputus osallistujien toimesta.

  • nimimerkki

    Tuomo

    2.4.2019 klo 19:42
    En ole vielä käynyt Lauttasaaressa. Enkä valitettavasti pääse lauantaina Turkuun.

  • nimimerkki

    Antti

    3.4.2019 klo 06:49
    Kiitos Juha! Tulen mukaan.

  • nimimerkki

    Anna

    3.4.2019 klo 08:13
    Minä tulen myös! Kiitos kun järjestät!

  • nimimerkki

    Juha

    3.4.2019 klo 20:36
    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    Maastoon ja karttaan tutustuttu. Lunta näin kahdessa paikassa parin lumipallon verran. Lyhyellä kävelylenkillä löytyi 16 tuolin paikkaa, johon ajattelin piirtää TempO-asemat. Lisäksi vastaan tuli alue, johon syntyi kuin sattumalta 16 tehtävän PreO-A-rata (B-radalla 9 tehtävää).

    Kokoontuminen 6.4. klo 11 osoitteessa Koroistentie 3, Turku. https://goo.gl/maps/ffRXfpsfjg22

    Maasto avointa kulttuurimaisemaa. Kartta viime talvelta 1:4000 / 2 m.


    Tervetuloa
    Juha

  • nimimerkki

    Antti

    3.4.2019 klo 21:01
    Onko kukaan tulossa Hämeenlinnan tai Forssan suunnalta? Korjaamoyrittäjä pyysi viemään automme jonnekin muualle korjattavaksi, kun kaikki tunnetut osat on jo vaihdettu. En tiedä jaksaako Astra käydä Turussa asti.

  • nimimerkki

    Lauri M

    3.4.2019 klo 21:08
    En pääse paikalle, yksi tapahtuma järjestettävänä. Hienoa että järjestätte!

  • nimimerkki

    Juha

    3.4.2019 klo 21:15
    Bussilla Hämeenlinnasta Turkuun 8.05 - 10.20.

  • nimimerkki

    Pinja

    4.4.2019 klo 08:11
    Minä ja luultavasti Venla olemme tulossa. Lähtö onkin kilometri kotioveltani, mutta pikkutyttöjen kipeyden takia en kutsu treenaajia kylään.

  • nimimerkki

    Anna

    4.4.2019 klo 08:31
    Ei taideta olla valmiita 14 mennessä niin Jenny ei taida ehtiä mukaan, harmi. Lähtö on nostalgisesti parin kilometrin päässä kahdestakin aikaisemmasta asunnostani :)

  • nimimerkki

    Pekka S

    4.4.2019 klo 09:32
    Olen tulossa

  • Ari Uotila

    4.4.2019 klo 17:18
    Tulossa

  • nimimerkki

    Juha

    5.4.2019 klo 14:48
    Linkki huomisen treenin ohjeisiin löytyy täältä: https://www.trailo.fi/?x255315=483459

    96 tehtävää odottaa liputtajia ja ratkojia.

    Tervetuloa!

  • nimimerkki

    Anna

    6.4.2019 klo 17:05
    Suuret suuret kiitokset Juhalle radoista! Kateilen (ihailen ja kadehdin) taitoasi tehdä radat ja kartat niin nopeasti!


  • nimimerkki

    Juha

    6.4.2019 klo 19:47
    Päivän tulokset tulevat vähän kerrallaan preoresult.se sivuille.

    Kiitos osallistujille.

  • nimimerkki

    AriU

    6.4.2019 klo 20:49
    Hieno treeni Turussa. Hyviä tehtäviä ja paljon. Tuollaiset 16 asemaa on jo ihan mukava treenimäärä yhdelle päivälle. Kiitos Juha järjestelyistä.

  • nimimerkki

    Antti

    7.4.2019 klo 20:48
    Kiitos hienosta harjoituspäivästä! Tempon tuloksetkin näyttävät hyviltä. Ratkaiseva taktinen veto oli vastata myös itseliputettuihin tehtäviin, niin ei tullut sakkoja vastaamattomista rasteista. FinTrailO:ta ajellen täytyy vielä miettiä jokin uusi taktinen ratkaisu, kun ei voi luottaa siihen, että kilpakumppanit jättävät muutaman aseman väliin.

  • nimimerkki

    Juha

    8.4.2019 klo 07:59
    Yllättävän toimiva tapa treenata myös karttojen piirtäjälle. Minulle uusi kartta ja maasto, jossa kävin keskiviikkona kävelemässä ja samalla lisäilin muutamia kohteita kartalle. Torstaina 16 aseman kartat kuntoon. Lauantain harjoituksessa 5 virhettä ja ainoastaan parissa tehtävässä huomasin muistavani vähän liikaa.

    Tulokset ovat tällä kertaa siitä hyvät, että jokainen voi tulkita niitä itselleen sopivasti. Antti toki voitti kaiken mahdollisen, mutta varsinkin PreO:n B-radan voittoa voi pitää hieman kyseenalaisena. Venlalla nimittäin oli kiire synttäreille, eikä siksi ehtinyt suorittaa rataa loppuun ja Antti taas oli jo A-radan suorittanut ja sai siitä apuja.

    Lisäsin kartat harjoituksen-sivulle. Samalla sieltä löytyy muutama valokuva asemista.

  • nimimerkki

    Petteri H

    18.4.2019 klo 23:09
    Nokialla olisi n. 9 aseman tempotreeni viime syksyn jäljiltä suunniteltuna. Järjestetään lauantaina 27.4. aamupäivällä, jos tulee tarpeeksi ilmoittautumisia. Yöpreon voi jättää suosiolla väliin, tai muuten tapahtuman pitäisi olla aika myöhään illalla. Muutama puistomainen asema, mutta enimmäkseen metsätempoa kallioisessa maastossa. Ilmoittautumiset viimeistään ensi torstaina tähän tai osoitteeseen petteri.hakala98 (at) gmail.com. Jos ilmoittautumisia tulee vähän, voi ehdottaa muutakin ajankohtaa, treeni voidaan järjestää myöhemminkin. Tällä sivulla ilmoitetaan tarkempi ohjeistus tai tapahtuman peruutus.

  • nimimerkki

    Petteri H

    18.4.2019 klo 23:40
    Ylläpitäjä on muokannut tätä viestiä.
    Tarkennus: suunnitelluista asemista ainakin 5 sopii para(lympic)sarjalaisille. Kulku-urat ovat erittäin tasaiset ja hyvin kuljettavissa. Joukossa on kuitenkin n. 4 asemaa, jotka ovat niin metsässä, että niihin ei ole pääsyä mopolla tai pyörätuolilla.

  • nimimerkki

    Antti

    19.4.2019 klo 00:12
    En pääse. Olen matkoilla. Kun ei muitakaan näytä ilmoittautuneen, niin harjoituksen voisi järjestää vaikka Lopen kisan aattona 25.5. tai joku toukokuun arki-ilta, esimerkiksi jonain tiistaina.

    Mutta menkää toki treenaamaan, jos hitaampia ilmoittautujia löytyy.

  • nimimerkki

    Anna

    19.4.2019 klo 06:56
    Jos harkat järjestetään, minä ja Jenny tullaan 27.4.!

  • nimimerkki

    Martti

    19.4.2019 klo 12:46
    Olen tulossa, jos harjoitus on 27.4.

  • nimimerkki

    Pekka S

    19.4.2019 klo 13:00
    Nokialle on niin lyhyt matka, että tottahan sinne pitää tulla.

  • nimimerkki

    Juha

    19.4.2019 klo 13:23
    Tulossa ollaan 27.4. jos kotoa luvan saa ja tämän päivän kisan jälkeen vielä vaikuttaa olevan tarvetta treenaamiselle.

    Toukokuun tiistait menee muiden harrastuksen mm. footon parissa ja muutenkin työpäivän jälkeen parin tunnin ajot suuntaansa ja 9 aseman treeni menisi vähän turhan pitkälle yöhön.

  • nimimerkki

    Juha

    19.4.2019 klo 17:09
    Täällä Lontoon laitamilla 5 suomalaista joille saattaisi treeni tehdä hyvää. Alkuviikosta selvinnee moniko vielä kehtaa lähteä lajia kokeilemaan.

  • nimimerkki

    Antti

    19.4.2019 klo 21:13
    Petteri, voinko kerätä porukan tekemään tempotreenin sunnuntaina 5.5. FinTrailO:n palkintojenjaon jälkeen? Luulisin, että porukan saisi kasaan, vaikka monella onkin kiire lennolle tai laivalle. Ainakin brittejä oli jäämässä maanantaihin ja on suomalaisiakin varmaan muita kuin minä, jotka eivät pääse 27.4. Tietenkin on kiva, jos sinä Petteri tai joku harjoituksen jo tehnyt ehtii pystyttämään lippuja, niin saadaan ratamestarin suunnitelman mukainen harjoitus.

  • nimimerkki

    Petteri H

    20.4.2019 klo 00:51
    Kunhan Lontoon-matkaajat saadaan kotiin, voidaan ehkä luvata treeni pidettäväksi 27.4. Jos Antti saat hyvänkokoisen porukan kasaan, saatan itse tulla fintrailon jälkeen liputtamaan muutaman aseman pikaisesti. Älä kuitenkaan haali yli 20 osallistujaa tai treeni venähtää liikaa, en aio liputtaa kaikkia kerralla. Voisin jopa antaa sinulle henkilökohtaista oppia ja valmennusta ja viime hetken vinkkejä mm-kisoihin, kun sinulla tuntuu olevan kisapaineita. En kuitenkaan vielä lupaa mitään. Koitetaan nyt ensin saada 27. päivä pidettyä. Itse en ole silloin paikalla, mutta treeni saadaan huolellisemmin järjestetyksi silloin.

  • nimimerkki

    Esko

    20.4.2019 klo 09:35
    Tokihan 27.4. ja vielä noin lähelle naapurikylään tullaan harjoittelemaan.

  • nimimerkki

    Lauri M

    20.4.2019 klo 12:34
    Tulen Antti 5.5. jos saatte treenin kasaan!

  • nimimerkki

    Antti

    21.4.2019 klo 09:38
    Saadaan treeni kasaan, jos muutama ihminen saisi kyydin Nokialta lentokentälle.

  • nimimerkki

    Antti

    21.4.2019 klo 09:41
    Petteri, ei minulla MM-kisoihin ole mitään paineita, paineet ovat hallitsevilla mestareilla. FinTrailO:n voittoputken jatkaminen alkoi kyllä vähän jännittää tällä viikolla.

  • nimimerkki

    Juha

    21.4.2019 klo 09:50
    Ota Antti FinTrailO rennosti ja hoida vuorollasi Portugalista ECTO-voitot kotiin. Mulla parhaillaan hallussa kaikkien tämän kauden kisojen voittopalkinnot ja pari muuta. Eli Petterille ja Janille palkintojenjako tiedossa Porvoossa.

  • nimimerkki

    Tuomo

    21.4.2019 klo 23:12
    En valitettavasti tule Nokialle puolikkaaseen treenin. 5.5. sen sijaan toimii hyvin. Ja täällä pk-seudulla odottaa edelleen Myllykallion (1:4000) ja Hanasaaren (1:3000) neitseelliset kartat treenaajia. Paikan päällä käymättä uskallan luvata, että lumet ovat sulaneet. :)

  • nimimerkki

    Pinja

    22.4.2019 klo 05:48
    Tulen 27.4. Treeniin.

  • nimimerkki

    Petteri H

    22.4.2019 klo 19:15
    Harjoitus järjestetään lauantaina 27.4. klo 11 alkaen. Ilmoittautumisia otetaan yhä vastaan ja voi paikalle saapua ilmoittautumattakin. Korttien riittävyyden takaamiseksi toivotaan ilmoittautumista hyvissä ajoin. Kokoontumispaikkana vanha Lauttalan koulu Haavistontie 3, Nokia. Opastus Haavistontieltä. Varautukaa toimimaan aikarastitoimitsijoina, eli ota kynä ja sekuntikello mukaan jos sellaisen omistat. Asemia on 9, joista 5 sopii parasarjalaisille. Kaikilla 6 lippua ja 5 tehtävää. Tehtävät ovat elit-tasoisia mutta eivät kai tavattoman vaikeita.

  • nimimerkki

    Pepi

    23.4.2019 klo 16:43
    Osallistujia on kai suunnilleen yhtä monta kuin asemiakin. Jos haluatte ratkoa istualtaan, ottakaa myös oma telttatuoli tms. mukaan, niin saadaan asemat kalustetuiksi.

    Lauttalan entisen koulun pihapiirissä toimii nyt päiväkoti, joka viitassa mainitaan. Koko piha näkyy kyllä Haavistontielle, Haavistontie 3.

  • nimimerkki

    Anna

    24.4.2019 klo 07:24
    Jos joku tarvitsee kyytiä pk-seudulta (tai jostain sen ja Nokian väliltä), niin meidän kyydissä mahtuu matkat la-aamuna Nokialle ja iltapäivällä takaisin kotiin.

  • nimimerkki

    Juha

    27.4.2019 klo 14:07
    Kiitokset Petterille ja Pepille hyvästä treenistä.

    Antti ja muut 5.5. treeniin menevät: Saako tuloksia ja virhemääriä laittaa tänne?

  • nimimerkki

    Anna

    27.4.2019 klo 15:53
    Suuret kiitokset Petterille ja Pepille ja kaikille osallistujille!

    Mulle jäi kutosaseman kartat ja kirjoitusalusta, tuon ne FinTrailOon.

  • nimimerkki

    Juha

    27.4.2019 klo 21:14
    Villen repusta löytyi parin aseman kartat. Tuodaan FinTrailOon.

  • nimimerkki

    Antti

    28.4.2019 klo 08:06
    Juha, saatte laittaa tuloksia ja virhemääriäkin, mutta älkää kertoko vastauksia.

    Uskoakseni meitä on riittävä määrä tulossa 5.5. vaikkei minulla oikein tarkkaa käsitystä ole.

  • nimimerkki

    Anna

    28.4.2019 klo 11:19
    Vitosasemalla oli katselusuunta hiukan eri kuin kartalla. Aiheutti mulle kaks virhettä, kun en sitä tajunnut ratkaistessani. Yhden nimeämisvirheen tein kans ja hiukan sitä yhtä oksaa kritisoisin, siinäkin tuli virhe. Loput (nelosella) oli sit ihan omia mokia!

  • nimimerkki

    Pepi

    28.4.2019 klo 13:08
    Lähetän Petterille selostuksen treenistä ja kopiot kilpailukorteista. Hän voi julkaista yhteenvedon haluamallaan tarkkuudella tässä vaiheessa.

  • nimimerkki

    Petteri H

    28.4.2019 klo 18:15
    Tulokset-sivulla eilisen harjoituksen tulokset ilman vastauksia ja ratkaisuja. Tulokset on pelkästään niiden asemien mukaan, jotka parasarjalaisetkin kiersivät, eli asemien 1-5 ja 8-9 mukaan, sekä kaikkien asemien mukaan, johon on lisätty parasarjalaisille laskettu tulos olettaen heidän vauhtinsa ja sakkosekuntinsa pysyvän keskimääräisen mukaisena. Ekstrapoloitu tulos ei tietenkään ole oikea, heillä kummallakin olisi ollut mahdollisuus parempaan sekä tietenkin myös huonompaan sijoitukseen. Mutta siitä voi vain jossitella, treenin tarkoitus ei ollutkaan saada aikaan täsmällistä paremmuusjärjestystä, vaan tarjota mahdollisimman paljon kehittäviä asemia kaikille osallistujille. Yllättäen viimeisetkin asemat olivat jollain lailla invamopolla kuljettavissa. Mietin kyllä sitäkin vaihtoehtoa mutta se näytti suunnitellessa vähän huonolta. Varmaan saitte yhden pikku rungon pois polulta. Sähköpostilla voi tiedustella minulta korjattuja ratkaisukarttoja, oikeita vastauksia, tehtäväkarttoja ja tuloksia vastauksineen, jos ei halua odottaa viikkoa. Lyhyesti sanottakoon, että pari lumen litistämää puskanpäätä jätettiin ratkaisukarttaan painetun mukaiseksi, eikä sillä ollut tuloksiin juuri merkitystä. Omista virheistäni yksi väärään paikkaan vaihtuneen tehtävän vastaus vaihdettiin paikassa olleeksi lipuksi ja aseman 4 vastausrivi korjattiin vastaamaan oikeaa järjestystä. Väärään kulmaan kiertämäni pari asemaa jäivät voimaan vastauksineen. Kiitos kaikille osallistuneille. Fintrailon jälkeen voidaan pitää uusinta, jos saadaan tarpeeksi väkeä. Siihenkin voi ilmoittautua, paljonko Antti on tähän mennessä mukana?

  • nimimerkki

    Antti

    28.4.2019 klo 23:22
    FinTrailO:n jälkeen on tulossa todennäköisesti Lauri, Tuomo ja muutama britti. Lisäksi kaksi puolalaista, jos he saisivat kyydin lentokentälle. Lento oli muistaakseni vasta yhdeksältä, eli siihen pitäisi ehtiä harjoituksesta, mutta alkuperäisen matkasuunnitelman bussi lähtee jo neljältä.

    En ole kuitenkaan vielä varsinaisesti markkinoinut harjoitusta. Onko FinTrailO:n ilmoittautumisia vielä julkaistu? Voisin kysellä suoraan kiinnostusta heiltä, jotka ovat paikalla.

  • nimimerkki

    Anna

    29.4.2019 klo 08:01

  • nimimerkki

    Antti

    29.4.2019 klo 08:46
    Oho, näyttää olevan 136 osallistujaa 12 maasta. Kyllä tuosta osallistujajoukosta löytyy riittävästi harjoitusseuraa.

  • nimimerkki

    Petteri H

    15.5.2019 klo 00:10
    Nyt viimein viitsin laskea yhdistetyt tulokset kummastakin treenistä. Edellisissä tuloksissa oli virheitä, jotka muuttivat tuloksia. Sen vuoksi kaikki ovat saaneet sekunteja lisää sillä en ollut huomannut antaa kellekään sakkoa tehtävästä 7-5, koska olitte kaikki vastanneet samalla lailla väärin. Nyt toisessa treenissä ainoastaan Elizabeth Urquhart vastasi sen oikein. Nelosasemalla en ole ihan varma kuuluisiko 4-4 vastaus olla ryhmälle 2 sittenkin F eikä E. Sitähän tutkimme kun liput oli jo kerätty ja totesimme että ratkaisukartta on oikeassa, mutta oliko sittenkään. No, jääköön E kun kukaan ei protestoinut. Juha oli treenissä aivan omaa luokkaansa. Pari maailmanmestaria keräsi sekunteja lähes tuplasti. Erityisen vaativaksi osoittautuneella asemalla 4 toinen heistä hävisi jopa treenin ainoalle alle 10-vuotiaalle aloittelijalle, kyseessä kuitenkin elit-rata :)

  • nimimerkki

    Petteri H

    15.5.2019 klo 00:12
    Tuossa vielä linkki. Myös ratkaisukartta lisätty. Raportoikaa jos tuloksissa on virheitä.

    https://www.trailo.fi/tulokset/2019/27-4-tempo-treeni-nokia/

  • nimimerkki

    Anna

    15.5.2019 klo 08:10
    Jos tarvit Antti Jennyltä neuvoja, miten selvitä hankalista asemista, niin hän voi varmaan Riihimäellä niitä antaa.

  • nimimerkki

    Juha

    15.5.2019 klo 09:05
    Tiukka treeni, kun asemalla 7 ei yhtään oikeaa riviä ja kolmella muulla vain yksi kullakin. Jälkimmäisen erän tuloksissa näkyy varmaan jo pieni väsymys, kaikilla lähes 3 tunnin PreO takana. Tosin Pinja osoitti Porvoossa, että nukkumattakin voi TempOssa pärjätä kun vastus ei ole erityisen kova ;)

  • nimimerkki

    Antti

    15.5.2019 klo 09:56
    En ole Nokian nelosaseman lailla jäätynyt sitten Skotlannin TempO Trophyn. Olisi pitänyt ottaa heti iso kuva haltuun huolellisesti. En ollut varma, mikä edessä näkyvä nenä on kartalla, mutta yritin silti vastata tehtäviin yksi kerrallaan. Neuvot ovat tarpeen, kun näistä tilanteista ei oikein ole kokemusta. Toisinaan olen kyllä nähnyt painajaisia, joissa aikarastitehtävät eivät ratkea tai kartta alkaa sumentua, enkä saa siitä selvää.

  • nimimerkki

    Lauri M

    15.5.2019 klo 20:49
    Voin Antti vahvistaa; ei ole osaltasi tullut tuollaista vastaan. Ylitit tuloksellasi jopa oman maagisen suoritukseni sm-tempossa; keräsinhän asemalla 2 vain 5x30 + 36 = 186s.

    Kuluneella kaudella en ole vielä millään asemalla ylittänyt 100s rajaa joten uskallan neuvoa. Noista pääsee eroon 1) harjoittelemalla, 2) kilpailemalla ja 3) keskittymällä. Ja vastaavan varalle kannattaa kehittää suunnitelma. Joskin jos mustien hetkien esiintymistiheys on kerran seitsemässä vuodessa niin asialla ei liene kiire.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Kevään harjoitukset