Keskustelu

Mietteitä messujen jälkeen

• ---

  nimimerkki

  PekkaS

  12.11.2017 klo 17:07
  Olipa hieno messutapahtuma Pirkkahallin Apuvälinemessujen Liikuntamaassa. Muutaman hengen joukolla esittelimme tarkkuussuunnistusta 9.-11. marraskuuta. Osastomme herätti kovasti kiinnostusta ja koko ajan sai olla äänessä. Edes aikaisemmilta messuilta tutuksi tullutta viimeisen aukiolotunnin hiljaisuutta ei tullut.
  
  Meillä oli varattuna yhteydenottopyyntöjä varten jonkin verran lappuja ja niitä palautettiin täytettynä niin, että toisen messupäivän aamupuolella valmiit kaavakkeet loppuivat. Eipä hätää, sitten otettiin pyyntöjä ylös puhtaille paperilapuille. Annalla on nyt melkoinen kasa lappuja, joiden yhteydenottopyyntöihin olemme luvanneet vastata. Ensituntumalta kiinnostusta lajin esittelyyn olisi etenkin Turun, Kuopion, Tampereen ja pääkaupungin seuduilla. Suurin osa yhteydenottopyynnöistä lienee tullut henkilöiltä, jotka työnsä puolesta ovat tekemisissä vammaisten kanssa ja haluaisivat saada tietoa ja apua tarkkuussuunnistuksen järjestämiseen.
  Eri kuntoutuslaitokset olisivat hyviä kohteita rakentaa vaikka kiintorastit ja järjestää tuollainen alempana kuvaamani kokeilumahdollisuus.
  Osa yhteydenottopyynnöistä on sitten suoraan lajista kiinnostuneilta henkilöiltä, jotka oikein tosissaan haluaisivat tietoa ja mahdollisuuksia kokeilla lajia.
  
  Messujen aikana havahduin muutamaan asiaan ja ajattelin herätellä keskustelua täällä.
  
  Iso ongelma on siinä, että miten saisimme tietoa lajista ja tapahtumista suunnistuksen ulkopuolella oleville ihmisille. Koen, että esim. kuntorastien yhteydessä tapahtuva lajikokeilu ei tavoita niitä lajista kiinnostuneita, jotka eivät ole tottuneet seuraamaan suunnistukseen liittyviä asioita. Messuilla juttelin muutaman sellaisen lajista hyvinkin kiinnostuneen kanssa, jotka eivät yksinkertaisesti löydä tietoa. Pelkkä näiden sivujen mainostaminen ei riitä.
  
  Entäpä jos järjestäisimme useammalla paikkakunnalla hyvin matalan kynnyksen esittelyjä, joista tiedotettaisiin paikallisesti hyvin tehokkaasti.
  Tällainen esittely voisi olla helposti lähestyttävä puistokisa vaikka ihan kaupungin keskustassa. 6-10 rastin rata, selkeät rastipisteet, ei rastimääritteitä, ei nollarasteja. Helppo aikarasti parilla tehtävällä.
  Tuohon liitettynä pari mallirastia, joilla lyhyt, mutta ytimekäs johdatus lajin pariin. Uskoisin, että tuota kautta kiinnostus lajiin heräisi. Kun vielä kesän aikana samoilla paikkakunnilla järjestettäisiin pari vastaavanlaista tapahtumaa (rastimääritteetkin voisi ottaa sitten mukaan), olisi lajin pariin saatu koukutettua muutama ihminen, jotka innostuessaan alkaisivat seurata omatoimisesti lajin tiedotusta ja lähtisivät oikeisiin kisoihin kokeilemaan (ja oikeissa kisoissa täytyy olla aina aloittelijoille sopiva rata ilman lisenssipakkoa).
  Erittäin tärkeää on myös se, että kisoja järjestetään vain hyvien kulkureittien varrelle. Mikään ei tapa kiinnostusta tehokkaammin kuin juuttuminen juurakoihin tai kivikoihin.
  
  Tärkeintä noissa tapahtumissa olisi tiedotus. Paikallisten suunnistusseurojen kautta tieto kulkisi suunnistustaustan omaaville ja uskoisin, että paikkakuntakohtaisesti löytyisi eri vammaisjärjestöjen kautta kanava jakaa tietoa eteenpäin.
  Paikallislehtiin kannattaisi yrittää saada etukäteisjuttua lajista ja tietoa harjoituksista. Hyvä olisi saada myös joku toimittaja kokeilemaan ja sitten kirjoittamaan omakohtaisesta kokemuksesta.
  
  Nämä tilaisuudet täytyisi suunnitella ja lyödä lukkoon kevään aikana, niin minä kyllä sitoudun kirjoittamaan invalidiliiton ja vammaisurheilun lehtiin jutun lajista ja sitten listan kokeilumahdollisuuksista.
  
  Monen messuilla keskustelemani henkilön kanssa korostin sitä, että olisi tärkeää saada se oman paikkakunnan suunnistusseura aktivoitumaan tarkkuussuunnistuksessa. Kehotin ihmisiä ottamaan yhteyttä seuroihin, jotta niihin päin luotaisiin painetta tarkkuussuunnistuksen ottamisesta seuran lajikirjoon. Olisiko esim. SSL:n kautta mahdollista saada jakoon seuroille tarkoitettua tietoa ja tarvittaessa järjestää tilaisuus jossa annettaisiin oppia tällaisen matalan kynnyksen kokeiluradan tekemiseen?
  
  Apuvälinemessuilla huomio kiinnittyy tietysti enemmän vammaisten harrastusmahdollisuuksiin. Väkisinkin tuli mieleen, että tarkkuussuunnistusta kannattaisi suunnata enemmän juuri vammaisten suuntaan. Tiedän kyllä pari kovaa suunnistajaa, jotka tuhahtelevat ajatukselle, että kunnon suunnistajat tuhlaavat aikaansa vammaisten touhuihin. Mutta näitä henkilöitä ei kannata yrittääkään miellyttää, vaan keskittyä siihen mikä on lajin vahvuus. Missään muussa urheilulajissa tasa-arvo ei toteudu niin hyvin kuin tarkkuussuunnistuksessa.

• ---

  nimimerkki

  Ken

  13.11.2017 klo 01:54
  Hyviä ajatuksia Pekalla. Olisi todella toivottavaa saada myös lisää vammaisia henkilötä lajin pariin.
  
  Mainostakaamme lajia ainoana urhelulajina, jossa henkilöt joiden fyysiset lähtökohdat eroavat huomattavasti toisistaan voivat kilpailla tasavertaisesti. Ei ole väliä käytätkö sähköpyörätuolia, itse kelattavaa pyörätuolia, rollaattoria tai käveletkö huonosti tai minkä ikäinen olet, voit joka tapauksessa samoilla edellytyksillä kipailla suunnistuslajin kirkkaimpien tähtien kanssa - ja jopa lyödä heidät.

• ---

  nimimerkki

  Esko

  13.11.2017 klo 07:18
  Tarkkuussuunnistuksen parhaaksi suunnistajaksi Ruotsissa vuonna 2017 valittiin Ola Jansson, paralympic-sarjan maailmanmestari.
  
  Videolla 20 minuutin kohdalla.
  
  http://tv.orientering.se/video/orienteringsgalan-2017-11-nov-17-42-19-08

• ---

  nimimerkki

  Pepi

  13.11.2017 klo 12:20
  Vaikuttavimmat keskustelut messuilla kävin minäkin sellaisten kanssa, jotka olivat aiemmin harrastaneet suunnistusta ja sittemmin menettäneet mahdollisuutensa harrastaa sitä. Mutta silloin ei ollutkaan kyse tarkkuussuunnistuksesta.
  
  Eniten ajatuksia herätti nyttemmin täysin sokeutunut entinen Pyrinnön oravapolkulainen, joka kertoi omaavansa edelleen maastossa suunnistamiseen riittävän liikkumiskyvyn, kunhan tehtävä voitaisiin esittää muodossa, jonka täysin sokea voi vastaanottaa. Pohdiskelimme ratkaisuja pitkään.
  
  Hän oli ehtinyt kävellä osastoltamme vasta parikymmentä metriä, kun puheilleni tuli nainen, joka kaipasi ideoita sokeille sopivan kartan teknisen valmistamisen ongelmiin. Neuvoin hänet tavoittelemaan äskeistä keskustelukumppaniani, mutta minulle jäi kuva, että hänellä oli vielä liian menetelmäkeskeinen, ei suunnistuskeskeinen näkökulma. En tiedä, mitä he mahdollisesti tavattuaan saivat ideoiduksi.
  
  Sitten tuli taas vilkasta lajimme esittelyä eri tavoin liikuntavammaisille, mutta tapaamisesta jäi niin vahvat jäljet, että heräsin sunnuntaiaamuna päässäni idea näkövammaisten suunnistuksen toteutustapaan, joka perustuisi jo tarjolla olevaan tekniikkaan eikä tuotteistettuna tulisi liian kalliiksi. Oma lähtökohtani olisi (yllätys, yllätys) sokeainkartan kuvausohjeet tavoitteenaan selkeys, yksinkertaisuus ja tekninen toteutettavuus.
  
  Juuri nyt on kesän jäljiltä niin paljon järjestettävää ja siivottavaa, etten heti ehtisi, mutta uskon tavoittavani tämän entisen pyrintöläisen, vaikka yhteystietoja ei vaihdettukaan. Hänellä oli selkeä käsitys tarpeistaan.
  
  Eipä liittynyt tarkkuussuunnistukseen, mutta messujen teemaan sitä enemmän.

• ---

  nimimerkki

  Petteri H

  14.11.2017 klo 11:28
  Mielenkiintoinen ajatus, jonka itse olen tähän asti torjunut mahdottomana.
  
  Jäikö käsitystä siitä miten sokeat hahmottavat maastoa? Onko muita merkitseviä asioita kuin hyväkulkuiset alueet, polut ja solisevat purot? Onko "hyväkulkuisetkin" metsät sokeille kuin tiheikköjä? Onko korkeuserot helposti havaittavissa? Suunnistustehtävän idean ei varmaan pitäisi perustua siihen, että rastikohteeseen pitäisi törmätä. Pitäisikö rastilla siis olla ääni?
  
  Mitä tarkoitit olemassaolevalla tekniikalla? Siitä riippuu paljon se, mitä kaikkea voi kuvata. Jos vastaa pistekirjoituksen painotekniikkaa, on mahdollisuudet aika suppeat. Viivakohteetkin pitäisi kaikki esittää pisteviivoina, jolloin alueita ei voisi mukaan oikein ottaakaan. Mutta silloinhan voisi kartan tehdä ja monistaa helposti pihtileimasimella.

• ---

  nimimerkki

  Pepi

  14.11.2017 klo 14:06
  Kuvausohjeissa pitäisi tietenkin rajoittua olennaiseen. Siinä näkönsä menettäneen suunnistajan asiantuntemus on ratkaiseva. Toinen tärkeä tekijä on, että näkevienkin suunnistuksessa kolmiulotteinen maasto esitetään kaksiulotteisena symbolisena kuvauksena. Niin ollen sokeidenkaan kartta ei olisi mikään hankalasti valmistettava ja käsiteltävä 3D-malli, vaikka sen merkinnät tunnustelemalla hahmotettavia olisivatkin. Värien puuttuminen ja käyttökelpoinen yleistysaste tuottavat rajoituksia.
  
  Olemassa olevaa tekniikkaa on mm. 3D-tulostus (muotti tai masteri) ja sen avulla sopivasta materiaalista (ABS, vedenkestävä kartonki) puristettu kartta. Tai sitten silkkipainotekniikalla tehty kohopaino.
  
  Kartan suunnastus on olennaista. Sokeille on olemassa kompasseja, jollaisen voisi kiinnittää hiihtosuunnistajan karttatelineeseen.
  
  Mutta näitä ei kannata kovin pitkälle kehitellä ilman kohderyhmän kiinteää mukana oloa.

• ---

  nimimerkki

  Annamari

  14.11.2017 klo 21:18
  Näkönsä menettäneen suunnistajan mahdollisesti tavoittaa yhdistyksen jäsenkirjeen välityksellä:
  Tam­pe­reen seu­dun Nä­kö­vam­mai­set ry
  Toimistosihteeri
  Soile Harju
  p. 050 520 5075
  soile.harju(at)tsnv.fi
  Jos yhdistyksen kautta et tavoita suunnistajaa, ota yhteyttä, testaan puskaradion toimivuutta.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »