Tarkkuussuunnistuksen edustusvalinnat 2021

19.10.2020

12.-16.5. EM-kilpailut, Suomi, Lohja

Vuodelta 2020 Covid-19-pandemian vuoksi siirtyneet EM-kilpailut pyritään järjestämään toukokuussa 2021.

Joukkueeseen jo aiemmin tehdyt valinnat pidetään ennallaan, koska lähes kaikki muutkin kauden kilpailut on jouduttu samasta syystä perumaan.

Elokuussa 2020 järjestettyjä SM-kilpailuita, lokakuussa järjestettäviä FinTrailO-kilpailuita sekä mahdollisia alkukevään 2021 kilpailuita pidetään tarkkailukilpailuina. Mahdollisuuksien mukaan pyritään huomioimaan myös se, jos riskiryhmään kuuluvat eivät ole voineet osallistua kilpailuihin.

Joukkuetta täydennetään viimeistään huhtikuussa 2021 eli ennen lopullisten ilmoittautumisten tekemistä.

Valintaryhmä: Heikki Liimatainen ja Hannu Niemi

20.-24.7. MM-kilpailut, Puola

Valintaperusteet julkaistaan myöhemmin.

 

Valintaohjeet SSL:n sivulla