Hiirsalmi ylivoimainen tempokilpailussa

9.8.2020

Kuva: Pertti Hartman
Kuva: Pertti Hartman

Tarkkuussuunnistuksen SM-kilpailut jatkuivat tänään tempokilpailulla Sastamalan käyräpainoitteisilla kartoilla. Aamupäivän karsinnan voittanut Juha Hiirsalmi teki finaalissa varmaa ja nopeaa työtä ja voitti kokonaiskilpailun yli sadan sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Kooveen Pinja Mäkiseen, joka on hallitseva tempon Euroopan mestari. Kolmanneksi sijoittui eilisen normaalimatkan mestari Lauri Mäkinen, Mäntsälän Urheilijat. Tempossa karsinnan ja finaalin tulokset lasketaan yhteen, ja nopein voittaa mestaruuden.

– Rata oli odotetunlainen eli kohtuullisen vaativa, mutta hyvällä kartalla kaikki tehtävät olivat suhteellisen helposti ratkaistavissa. Piti vaan ottaa rauhallisesti ja sopivasti varmistellen ettei tule hölmöjä virheitä, Turun Metsänkävijöiden Hiirsalmi sanoo.

Hiirsalmi oli kuitenkin sekä kilpailun suoritusajassa nopein, että teki ainoana koko kilpailussa vain yhden virheen, joista lisätään suoritusaikaan 30 sekuntia sakkoa.


– Lähes vuoden tauon tempokisoissa huomasi usealla asemalla. Aikaa kului turhaan ”räpellykseen”, kun rutiinit eivät olleet kunnossa. Toisaalta siitä saattoi olla etuakin: normaalinopeudella eli 5-10 sekuntia per asema nopeammin olisi voinut tulla muutama virhe lisää, Hiirsalmi toteaa.
Hänen ylivoimastaan kertoo se, että Hiirsalmi olisi voittanut mestaruuden, vaikka muut finalistit eivät olisi tehneet yhtään virhettä koko kilpailun aikana.

 

Karttaa Juha Hiirsalmi kehuu estoitta:

- Petteri Hakalan piirtämä kartta oli huippulaatua, ja häntä voi suositella kartanpiirtäjäksi kenelle tahansa laatua kaipaavalle myös muihin suunnistuksen lajeihin.

 

Tulokset:

1) Juha Hiirsalmi Turun Metsänkävijät, 272 sek, 2) Pinja Mäkinen Koovee, 384 sek, 3) Lauri Mäkinen Mäntsälän Urheilijat, 402 sek 4) Sami Hyvönen Nurmeksen Sepot, 431 sek, 5) Sami Torstila Helsingin Suunnistajat, 584 sek, 6) Martti Inkinen Rajamäen Rykmentti 597 sek.