Tarkkuussuunnistuksen valintaohjeet vuodelle 2020

6.9.2019

Tarkkuussuunnistuksen edustusvalinnat 2020

 

EM-kilpailut, Suomi, 20.-24.5.2020

Tarkkuussuunnistuksen normaalikilpailun avoimeen sarjaan valitaan 7 urheilijaa, joista Antti Rusanen on yksi edellisenä euroopanmestarina ja max 6 paralympiasäännön täyttävää urheilijaa paralympiasarjaan. Tempo-kilpailuun valitaan 9 urheilijaa, joista Pinja Mäkinen on yksi hallitsevana mestarina.

Joukkue valitaan pääosin viimeistään 30. marraskuuta 2019. Joukkuetta täydennetään viimeistään 4.5.2020. EM-kilpailujen paralympiasarjaan valittavien urheilijoiden on todistettava paralympiakelpoisuutensa IOF:n ohjeiden mukaisesti 1.5.2020 mennessä. Omavastuista ilmoitetaan myöhemmin.

Valintaperusteet:
Harkinnan mukaan menestys kauden 2019 ja kevään 2020 kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa sekä aiempi arvokisamenestys kotimaassa ja ulkomailla. Harkintaa käytetään erityisesti siinä tilanteessa, jossa urheilija tulee joka tapauksessa valituksi joko tarkkuussuunnistuksen normaalikilpailuun tai tempoon ja jos hänen tasonsa on riittävän lähellä valintaa myös toiseen lajiin. Tällöin hänet voidaan valita edustajaksi molempiin lajeihin. Tämä linjaus perustuu  taloudelliseen tarkoituksenmukaisuuteen. Lisäksi valittavilla urheilijoilla tulee olla realistiset menestymismahdollisuudet.

Valintaryhmä: Heikki Liimatainen ja Hannu Niemi

 

Pohjoismainen maaottelu, Norja, syksy 2020

Pohjoismaiseen maaotteluun valitaan kaksi 5 urheilijan joukkuetta eli yhteensä 10 urheilijaa.

Joukkueesta vähintään 5 urheilijaa valitaan viimeistään 30. kesäkuuta 2020. Joukkueen loput urheilijat valitaan viimeistään 31. elokuuta 2020. Omavastuista ilmoitetaan myöhemmin.

Valintaperusteet:
Harkinnan mukaan menestys vuoden 2020 kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa sekä aiempi arvokisamenestys kotimaassa ja ulkomailla.

Valintaryhmä: Heikki Liimatainen ja Hannu Niemi

 

MM-kilpailut, Hongkong, marras-joulukuu 2020

Tarkkuussuunnistuksen normaalikilpailun avoimeen sarjaan valitaan 4 urheilijaa, joista Pinja Mäkinen on yksi edellisenä maailmanmestarina ja max 3 paralympiasäännön täyttävää urheilijaa paralympiasarjaan. Tempo-kilpailuun valitaan 4 urheilijaa.

Joukkue valitaan pääosin viimeistään 30. kesäkuuta 2020. Joukkuetta täydennetään viimeistään 31.8.2020. MM-kilpailujen paralympiasarjaan valittavien urheilijoiden on todistettava paralympiakelpoisuutensa IOF:n ohjeiden mukaisesti 1.9.2020 mennessä. Omavastuista ilmoitetaan myöhemmin.

Valintaperusteet:
Harkinnan mukaan menestys kauden 2020 kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa sekä aiempi arvokisamenestys kotimaassa ja ulkomailla. Harkintaa käytetään erityisesti siinä tilanteessa, jossa urheilija tulee joka tapauksessa valituksi joko tarkkuussuunnistuksen normaalikilpailuun tai tempoon ja jos hänen tasonsa on riittävän lähellä valintaa myös toiseen lajiin. Tällöin hänet voidaan valita edustajaksi molempiin lajeihin. Tämä linjaus perustuu taloudelliseen tarkoituksenmukaisuuteen. Lisäksi valittavilla urheilijoilla tulee olla realistiset menestymismahdollisuudet.

Valintaryhmä: Heikki Liimatainen ja Hannu Niemi