Suomalaiset hyvissä asemissa MM-kisojen ensimmäisenä päivänä

25.6.2019

Suomalaisten avauspäivä tarkkuussuunnistuksen MM-kisoissa Portugalin Idanha-a-Novassa alkoi mainiosti. Pinja Mäkinen suoritui normaalikilpailun ensimmäisestä päivästä virheittä ja johtaa kisaa täysillä pisteillä. Antti Rusanen on myös hyvissä asemissa, tasaisessa kakkosryhmässä yhden virheen myötä.

Parasarjassa Pekka Seppä lähtee torstain toiseen kisapäivään neljänneltä sijalta kahden pisteen takamatkalta kärkeen.

Suomen joukkueenjohtaja Hannu Niemi oli tyytyväinen suomalaisten avauspäivään.

– Kaikki on mahdollista vielä. Rata oli vaikea. Maaston oli hyvin monimuotoista, siellä on paljon kiviä, kallioita ja jyrkänteitä ja niiden erottaminen ratkaisuetäisyydeltä oli haastavaa. Tehtäviä oli ratkaistava kartta edellä ajatellen, kuvasi Niemi kisaa.

MM-kisat jatkuvat torstaina normaalikilpailun toisella kisapäivällä. Perjantaina on vuorossa viesti ja lauantaina aikarasteihin perustuva tempokisa.

Alustavat tulokset