Tarkkuussuunnistuksen edustusvalinnat 2019

10.10.2018

Tarkkuussuunnistuksen edustusvalinnat vuodelle 2019 on julkaistu.

 

MM-kilpailut, Portugali, 23.-29.6.2019

Tarkkuussuunnistuksen normaalikilpailun avoimeen sarjaan valitaan 3 urheilijaa ja max 3 paralympiasäännön täyttävää urheilijaa paralympiasarjaan. Tempo-kilpailuun valitaan 5 urheilijaa, joista Petteri Hakalalla on henkilökohtainen paikka hallitsevana maailmanmestarina.

Joukkue valitaan pääosin viimeistään 30. huhtikuuta 2019. Korkeintaan 2 urheilijan valinta jätetään tehtäväksi viimeistään 3.6.2019. MM-kilpailujen paralympiasarjaan valittavien urheilijoiden on todistettava paralympiakelpoisuutensa IOF:n ohjeiden mukaisesti 1.6.2019 mennessä. Omavastuista ilmoitetaan myöhemmin.

Valintaperusteet:
Harkinnan mukaan menestys kauden 2018 ja kevään 2019 kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa sekä aiempi arvokisamenestys kotimaassa ja ulkomailla. Harkintaa käytetään erityisesti siinä tilanteessa, jossa urheilija tulee joka tapauksessa valituksi joko tarkkuussuunnistuksen normaalikilpailuun tai tempoon ja jos hänen tasonsa on riittävän lähellä valintaa myös toiseen lajiin. Tällöin hänet voidaan valita edustajaksi molempiin lajeihin. Tämä linjaus perustuu  taloudelliseen tarkoituksenmukaisuuteen. Lisäksi valittavilla urheilijoilla tulee olla realistiset menestymismahdollisuudet.

Valintaryhmä: Heikki Liimatainen ja Hannu Niemi

 

Pohjoismainen maaottelu, Ruotsi, 5.-6.10.2019

Pohjoismaiseen maaotteluun valitaan kaksi 5 urheilijan joukkuetta eli yhteensä 10 urheilijaa.

Joukkueesta vähintään 5 urheilijaa valitaan 1. heinäkuuta 2019. Joukkueen loput urheilijat valitaan viimeistään 9. syyskuuta 2019. Omavastuista ilmoitetaan myöhemmin.

Valintaperusteet:
Harkinnan mukaan menestys vuoden 2019 kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa sekä aiempi arvokisamenestys kotimaassa ja ulkomailla.

Valintaryhmä: Heikki Liimatainen ja Hannu Niemi