Suomi voittoon maaottelussa

23.9.2018

Voittajien riemua palkintojenjaossa. Kuva: Anna Jacobson
Voittajien riemua palkintojenjaossa. Kuva: Anna Jacobson

Suomen joukkue voitti tarkkuussuunnistuksen Pohjoismaisen maaottelun tänä viikonloppuna Tanskan Silkeborgissa. Maaottelu koostui tänä vuonna kahdesta normaalikilpailusta, joissa kilpailtiin viisihenkisin joukkuein.

Suomi voitti maaottelun viime vuonna Nokialla kolmen vuoden tauon jälkeen, ja uusi nyt voittonsa ottelussa, jossa poikkeuksellisesti ei kilpailtu ollenkaan tempossa. Voitto oli selkeä: toiseksi sijoittunut Ruotsi hävisi 3 pistettä ja kolmanneksi sijoittunut Italia kuusi.

Tempon hallitseva Euroopan mestari Pinja Mäkinen kommentoi:  "Ykkösjoukkue oli kovin yksimielinen vastauksissaan, joten yleensä jos jollain rastilla oli virhe, se sama virhe oli ainakin puolella joukkueesta. Välillä oli vaikeaa vastata, kun rastiympyrän keskipiste ja rastinmäärite eivät täysin vastanneet toisiaan. Lisäksi toisena päivänä joukkueen virheistä kaksi johtui siitä, että oli hiukan epäselvää, saako keskikokoisia polkuja käyttää kulku-urina.

Tärkeintä oli kuitenkin,että pokaali saatiin kotimatkalle samassa autossa, missä se oli tullutkin."

Suomen joukkueessa suunnistivat (vasemmalta oikealle) Petteri Hakala, Sami Hyvönen, Juha Hiirsalmi, Pinja Mäkinen ja Antti Rusanen.

Tulokset