Haetaan FinTrailO:n järjestäjää vuosille 2019 ja 2020

13.8.2018

FinTrailO:lle etsitään yhä järjestäjiä vuosille 2019 ja 2020. FinTrailO on perinteisesti koostunut kahdesta normaalikilpailusta ja yhdestä tempokilpailusta, jotka on järjestetty viikonlopun aikana. FinTrailO:n voi järjestää hyvin useamman seuran yhteistyönä. 

Kymmenen vuoden aikana FinTrailO:lle rakentunut maine houkuttelee kilpailuun osallistujia ympäri maailmaa. FinTrailO:n osakilpailuita on suositeltavaa hakea osaksi Eurooppa-cuppia ja maailmanrankia. Tämä lisää kilpailun näkyvyyttä ja auttaa houkuttelemaan osallistujia. 

Vuoden 2019 FinTrailO:n voi järjestää lähes mihin aikaan tahansa. Kahden edellisen talvisäässä järjestetyn kilpailun jälkeen kesäkilpailu voisi houkutella osallistujia. Vuoden 2020 FinTrailO sopisi erityisen hyvin järjestettäväksi aivan EM-kilpailuiden alla 16.-17.5.2020 tai kaksi viikkoa aikaisemmin vapun aikaan.

Kilpailujärjestelyistä tavalla tai toisella kiinnostuneita pyydetään olemaan yhteydessä Anna Jacobsoniin ja Antti Rusaseen.