FinTrailO:lle haetaan järjestäjää vuosille 2019 ja 2020

11.5.2018

FinTrailO on Suomessa tarkkuussuunnistuksen ykköstapahtuma, joka on järjestetty vuosittain vuodesta 2009 alkaen. FinTrailO on alusta alkaen tunnettu laadukkaista radoista ja järjestelyistä. Hyvä maine houkuttelee runsaan ja kovatasoisen osallistujajoukon ympäri maailmaa. 

FinTrailO:lle haetaan järjestäjää vuosille 2019 ja 2020. FinTrailO on vakiintunut kahden normaalikilpailun ja yhden tempokilpailun kokonaisuudeksi, jossa kilpaillaan henkilökohtaisesti parhaasta yhteistuloksesta. FinTrailO:n osakilpailuita suositellaan haettavaksi osaksi Eurooppa-cuppia ja maailmanrankia. Järjestäjät valitaan heti sopivien löydyttyä, jotta kilpailun valmistelut saadaan ajoissa käyntiin. 

Vuonna 2019 FinTrailO:n ajankohdalla ei ole suurta välitä ja se voisi sijoittua hyvin kesäkaudelle vastapainoksi kahdelle edelliselle FinTrailO:lle, jotka järjestettiin talvisissa olosuhteissa alkukeväällä.

Vuoden 2020 FinTrailO sopisi hyvin vappuviikonlopulle 1.-3.5.2020, kun vappupäivä on perjantaina. Suomi on hakenut vuoden 2020 EM-kilpailuita, joiden suunniteltu ajankohta on toukokuun lopussa. EM-kilpailut toimisivat tällöin hyvänä houkuttimena tulla kilpailemaan Suomeen muutamaa viikkoa aikaisemmin.

Vaikka viime vuosien kisajärjestäjät ovatkin nostaneet FinTrailO:n järjestelyjen tason erittäin korkealle, ei siitä pidä ottaa liikaa paineita. Tärkeintä on saada FinTrailO:n perinne jatkumaan. Kisaorganisaatiota suunniteltaessa kannattaa avoimesti pohtia yhteistyömahdollisuuksia eri seurojen välillä. Aiemmilta kilpailunjärjestäjiltä on saatavissa toimintaohjeita ja valmiita materiaaleja, jotka helpottavat tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa. 

FinTrailO:n järjestämisestä kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä Anna Jacobsoniin tai Antti Rusaseen. Voit myös kertoa, mitä sinä voisit tehdä FinTrailO:ssa, vaikka sinulla ei olisi suunnitelmaa tai organisaatiota koko tapahtuman toteuttamiseksi.