Rusanen toiseksi Eurooppa-cupissa

29.10.2017

Marit Wiksell voitti viimeisen Eurooppa-cupin osakilpailun ja murskasi Antti Rusasen toiveet Eurooppa-cupin kokonaiskilpailun voitosta. Wiksell on häikäissyt Eurooppa-cupissa voittamalla kaikki tempokilpailut, joihin on osallistunut. Cupin Wiksell voitti hurjalla pisteluvulla kolmen osakilpailuvoittonsa ansiosta. Cupin päättäneessä tempokilpailussa Rusanen hävisi Wiksellille 12 sekuntia. Rusanen teki vaativassa metsäkilpailussa neljä virhettä ja Wiksell kolme. Rusanen oli paras Slovakian kisaviikonlopun yhteistuloksissa.

"Tein ihan hyvän ja hallitun suorituksen. En tiedä olisiko pitänyt vastata nopeammin vai hitaammin, jotta olisin voittanut. Ei mahda mitään, kun paremmalleen häviää. Ennakkoon tiesin, että täältä pitää ottaa kaksi voittoa, jotta voittaisin koko cupin. En pystynyt siihen", kertoo Rusanen tappiotunnelmistaan.

Sami Hyvönen oli tempokilpailussa hienosti viides. "Tempokilpailun maasto oli hyvä. Jos EM-kisoissa on samanlainen rata ensi keväänä, olen valmis siihen", kertoo Hyvönen odotuksistaan EM-kisoihin.

Päätöskilpailuun toi lisää jännitystä myrskyvaroitus, jonka mukaan tuulen nopeus olisi 30 m/s kilpailun aikana. Myrskyluokituksen sanallisen kuvauksen mukaan tämä tuulen nopeus "kaataa metsää ja siirtää rakennuksia". Onneksi tuuli ei yltynyt näin kovaksi ja kilpailu pystyttiin järjestämään. Kovin montaa puuta ei kaatunut ja rastit ja teltat oli kiinnitetty tiukasti maahan. Anna Jacobson kertoi päälle lentäneen teltan aiheuttaneen pienen hidasteen suoritukseen. "Vähän häiritsi, kun teltta lensi päälleni ykkösasemalla. Täytyi toisella kädellä työntää se pois edestä ja jatkaa tehtävien ratkomista."

Ensi keväänä EM-kilpailut järjestetään Slovakiassa samantyyppisissä maastoissa samojen ratamestareiden radoilla. Rusanen on luottavainen EM-kilpailuiden suhteen: "Tosi hyvä fiilis jäi näistä radoista. Nyt tiedän, että pystyn huippusuorituksiin näissä maastoissa. Tiedän myös, mitä taitoja voin parantaa talven aikana ja hyödyntää paremmin EM-kilpailuissa."