Rusanen voitti Eurooppa-cupin toiseksi viimeisen osakilpailun

28.10.2017

Eurooppa-cupin päätösviikonloppu on käynnissä Slovakiassa. Antti Rusanen voitti lauantain normaalikilpailun. Kärjessä viidellä parhaalla oli yksi virhe, ja Rusanen ratkaisi voiton itselleen kilpailun nopeimmalla aikarastisuorituksella. Maastossa oli todella runsaasti kiviä, jyrkänteitä ja maastonmuotoja, ja rasteja katsottiin pitkässä rinteessä sekä ylös- että alaspäin. Rikas maasto, pitkät katseluetäisyydet ja lyhyt suoritusaika vaativat kilpailijoilta todella intensiivistä kartanlukutyötä.

"Tuntui todella upealta voittaa, kun olen ensimmäistä kertaa suunnistamassa Slovakiassa, eikä maastosta, kartoista tai ratamestareista ollut aiempaa kokemusta. Lisäksi lähdin hakemaan täältä vain voittoa, koska se oli ainoa mahdollisuus päästä mukaan Eurooppa-cupin kokonaiskilpailuun. Aikarasteilla oli tosi kova paine, kun tiesi, ettei kakkossija riitä, joten tuntui hienolta olla kilpailun nopein", kertoo Rusanen tunnelmista.

Eurooppa-cupin kokonaiskilpailun voitto ratkeaa sunnuntain tempokilpailussa. Eurooppa-cuppia johtaa Marit Wiksell vain neljän pisteen erolla toisena olevaan Rusaseen. 

Rusanen odottaa innolla ratkaisevaa kilpailua: "On hienoa lähteä kilpailemaan huomenna, kun panoksena on Eurooppa-cupin kokonaiskilpailun voitto. On levollinen olo, kun tämän päivän voiton ansiosta huomenna ei tarvitse kuin voittaa. Muiden sijoituksista ei tarvitse välittää."

Iltapäivällä pidetyssä viestissä voiton vei Ruotsin joukkue Sweden Blue (William Rex, Martin Fredholm, Marit Wiksell) ennen Italiaa. Suomen paras joukkue FIN 1 (Martti Inkinen, Esko Junttila, Sami Torstila) sijoittui kahdenneksitoista. Normaalikilpailuosuudella ei suomalaisista kukaan tehnyt puhdasta suoritusta (9 pistettä), mutta tempo-asemalla oli viiden parhaan joukosta kolme Suomesta. Maasto oli samanlaista kuin aamupäivän normaalikilpailussa ja sää tuulinen ja sateinen.

 

PreO-tulokset   Viestitulokset