Suomalaiset hyvissä asemissa ennen PreO:n MM-kisan toista päivää

13.7.2017

Normaalimatkan ensimmäinen osakilpailu käytiin reippaassa vesisateessa Rumšiškėssa, noin 60 kilometriä pohjoiseen kisakeskuksesta Birštonasista. Suomalaisista parhaiten menestyi Pekka Seppä paralympiasarjassa, ollen päivän paras pisteen erolla Tsekin Jana Kostováan. Kolmantena lauantain toiseen osakilpailuun lähtee Tanskan Søren Saxtorph. Muista suomalaisista Kari Pinola teki myös mainion tuloksen ollen viides, vain pisteen Pekkaa jäljessä. Tuomo Markelin oli päivän kisassa 29.

Avoimen sarjan kisassa paras oli Ukrainan Vitali Kyrychenko täysillä pisteillä. Kaksi seuraavaa sijaa menivät myös täysillä pisteillä Portugaliin, Nuno Piresin ollessa toinen ja João Pedro Valenten kolmas. Pinja Mäkinen lähtee toiseen osakilpailuun jaetulta neljänneltä sijalta pisteen perässä kärkeä, samalla tuloksella Slovakian Ján Furuczin ja Ruotsin Marit Wiksellin kanssa. Samassa 18 pisteessä on myös kahdeksan seuraavaa kilpailijaa, joten mitaleista tullaan käymään kova kisa lauantaina. Juha Hiirsalmen sijoitus oli tänään 32. Hän on kuitenkin vain kaksi pistettä kärkeä jäljessä, joten lauantain kisassa Juhalla on vielä hyvät mahdollisuudet nousta kymmenen parhaan joukkoon. Tänään ei ollut Rusasen Antin paras päivä. Antti kokosi 13 pistettä ollen hänelle epätyypillisellä sijalla 55.   

PreO:n ensimmäinen kisapäivä käytiin runsaassa sateessa alusta loppuun saakka. Kilpailun jury mitätöi lopputuloksista kaksi tehtävää. Toisessa oli yksi ylimääräinen lippu ja toisen liputus katsottiin virheelliseksi.

Suomen joukkue joutui tekemään kisan jälkeen myös protestin. Alustavissa tuloksissa Pinja oltiin hylkäämässä hänen ylitettyä epähuomiossa kielletyn alueen rajan, joka oli merkitty kulku-uran reunaan kyltillä. Jury onneksemme hyväksyi protestin. Käytännössä Pinja ei hyötynyt ylityksestä mitään, koska valvoja huomautti asiasta heti, ja hän tuli välittömästi pois alueelta.

Huomenna perjantaina ovat vuorossa viestit. Avoimen sarjan viestissä Suomen joukkueessa kilpailevat suoritusjärjestyksessä Juha Hiirsalmi, Pinja Mäkinen ja Antti Rusanen. Paralympiasarjan joukkue kilpailee järjestyksessä Tuomo Markelin, Kari Pinola ja Pekka Seppä.

Tarkemmat päivän tulokset löydät preoresultat-sivuilta.