Antti Rusanen tempon Suomen mestariksi

7.8.2016

Keravan Antti Rusanen voitti Suomen mestaruuden hallitulla suorituksella. Hän teki vain kaksi virhettä 45 tehtävästä. Rusanen joutui yllättävän tiukalle hopeaa ottaneen Petteri Suomisen kanssa, joka teki vain yhden virheen. Rusasen voittomarginaaliksi jäi 24s. Pronssia otti Pinja Mäkinen.

Kilpailu alkoi aamulla 7 aseman karsinnalla, josta 15.parasta pääsi loppukilpailuun. Finaalin kahdella yleisöasemalla kilpailijoille tarjottiin tehtävät kilpailukeskuksessa jokkisradalla ja toinen läheisen hiekkakuopan reunalla. Uutena palveluna yleisölle näytettiin tehtävät A3-kokoisena tulosteena kilpailijoiden suoritustahtiin.

Kokemäen Kova-Väki sai kiitosta erinomaisesti järjestetyistä kilpailuista. Radat ja tehtävät keräsivät runsaasti kiitosta molempina päivinä. Erityismaininnan saivat KKV:n suunnistuskoululaiset, jotka reippaasti kuljettivat kilpailijat tempon asemille.  

Kisasivut 

Tulokset