Oitin ukkosrastit

17.7.2015

Martti Inkisen kuntorastit suunnistettiin perinteiseen tapaan ukkossäässä. Alkupään lähtijät saivat kunnolla vettä niskaansa. Taktisesti vasta hyvän sään aikaan Oittiin saapuneet sen sijaan valtasivat parhaat sijoitukset. Kuntorastit suunnistettiin Oitissa Salpausselän laella. Rasteina oli vaativia kiventunnistustehtäviä, kaivettuja hiekanottosuppia ja valotolpan tunnistusta. Viimeisellä rastilla piti osata seurata korkeuskäyrän tasoa.

Tuore maailmanmestari Antti Rusanen näytti olevansa yhä kunnossa ja voitti täysillä pisteillä ja 11 sekunnin aikarastiajalla. Hannu Niemi vastasi myös vakuuttavasti kaikki oikein, mutta jäi vatuloimaan aikarasteilla. Lauri Kontkanen osasi aavistaa Rusasen vauhdin ja vastasi aikarastit kahdeksaan sekuntiin. Kontkanen kuitenkin kompastui radan ainoaan kalliorastiin, vaikka oli koko päivän harjoitellut kallioiden kartoittamista.

Yhdessä tuumattiin, että Etelä-Suomeen pitäisi taas saada käynnistettyä säännöllinen kuntorastitoiminta parin vuoden takaiseen malliin. Tänä vuonna Satakunta on näyttänyt hyvin mallia tarkkuussuunnistuksen kuntorastitapahtumien pyörittämisessä. Säännölliset tapahtumat helpottaisivat tarkkuussuunnistukseen tutustumista ja lisäisivät osallistujamäärää. Missä sinä haluaisit järjestää kuntorastit?