Ruotsi murskasi Suomen maaottelussa

22.9.2014

Rusanen henkilökohtaisessa kilpailussa kolmas

Suomen tarkkuussuunnistusmaajoukkue ei pystynyt nostamaan tasoaan Tanskassa maaottelun toisena päivänä. Suomen tarkkuussuunnistajat tekivät sunnuntaina tasaista työtä, mutta keskimäärin kaksi pistettä ruotsalaisia alemmalla tasolla. Ruotsin ykkösjoukkue karkasi ylivoimaiseen voittoon peräti 18 pisteen päähän Suomesta. Ruotsin ykkösjoukkue keräsi kaksipäiväisessä kilpailussa yhteensä 199 pistettä. Toiseksi tuli Ruotsin kakkosjoukkue 186 pisteellä ja kolmanneksi Norja 183 pisteellä. Suomen ykkösjoukkueen tulos oli 181 pistettä ja kakkosjoukkeen 178 pistettä.

Sunnuntain kilpailu käytiin rinnemaastossa, jossa katsottiin välillä ylös ja välillä alaspäin. Radalla oli 22 rastia, joista järjestäjät hylkäsivät kilpailun jälkeen yhden, koska kukaan ei vastannut sitä oikein. Suomalaisten ilonpilkahdus oli sunnuntaina kaikki oikein paukauttanut Anna Jacobson. Jacobson varmisti nopealla aikarastiajallaan sunnuntain voiton. Antti Rusanen sijoittui henkilökohtaisessa kokonaiskilpailussa kolmenneksi. Rusanen teki sunnuntaina kaksi virhettä, mutta piti silti tulostaan hyvänä suhteessa ratkaisuiden epävarmuuteen.

Suomen joukkueenjohtaja Hannu Niemi oli harmissaan, että joukkuekilpailun kiertopalkinto jouduttiin luovuttamaan Ruotsille. "Ei voi mitään, Ruotsi oli parempi", Niemi totesi laskeskellessaan, että Suomen joukkueessa jokaisen olisi pitänyt saada neljä pistettä enemmän, jotta Ruotsi olisi voitettu. Myös Suomen ykkösjoukkueen luottopelaaja Marko Määttälä oli pettynyt niin omaan kuin joukkueen suoritukseen. "Olisi pitänyt vastata oikein", Määttälä analysoi suoritustaan. Joukkueenjohtaja Niemi on kuitenkin helpottunut siitä, että ensi vuonna maaottelu järjestetään jo toukokuussa, joten kiertopalkinto ehtii olla Ruotsilla vain puoli vuotta.