SM-kilpailut lähestyvät

28.8.2014

Kotimainen tarkkuussuunnistuskausi huipentuu viikonloppuna Kaustisella järjestettäviin SM-kilpailuihin. SM-kilpailut ovat ilahduttavasti houkutelleet mukaan runsaasti aloittelevia tarkkuussuunnistajia. Ennakkotietojen mukaan preo-radalla on peräti 27 rastia vain 1,5 kilometrin mittaisella radalla. Preo-kilpailu käydään kalliomaastossa, joka on odotettavasti tarjonnut ratamestarille hienoja kartanlukukohteita rastipaikoiksi. Tempokilpailu käydään osittain kaupunkialueella ja osittain metsässä.

Preo-kilpailun voitosta on odotettavissa tasaväkinen kamppailu runsaasta rastimäärästä huolimatta. Ennakkosuokkien joukkoon on luonnollisesti luettava maajoukkueen ydinryhmä Pinja Mäkinen, Jari Turto, Lauri Kontkanen, Antti Rusanen, Martti Inkinen, Kari Pinola ja Pekka Seppä. Mustaksi hevoseksi voidaan nostaa vuoden 2007 Suomen mestari Hannu Niemi, joka osoitti olevansa nousukunnossa voittamalla Rajamäen kuntokilpailun viikko sitten. Potentiaalisia mitalisteja on preo-kilpailussa kymmeniä, mutta voittoon vaadittaneen varman rastityöskentelyn lisäksi kova aikarastiaika.

Tempokilpailussa on kolme selvää ennakkosuosikkia, jotka ovat hallinneet myös kansainvälisiä tempokilpailuita. Pinja Mäkinen (MM 2013 1., EM 2014 5., MM 2014 3.), Lauri Kontkanen (MM 2013 3., EM 2014 12., MM 2014 2.) ja Antti Rusanen (MM 2013 4., EM 2014 1., MM 2014 4.) lähtevät tasaväkisinä tempon SM-kilpailuun. Heidän haastajiaan ovat pitkään tempon kehitystyötä tehnyt Jari Turto ja tällä kaudella kärjen tuntumaan noussut Lauri Mäkinen. Vauhdikkaita suorituksia on nähty myös Roope Näsiltä ja Vesa Mäkiseltä, mutta toistaiseksi virheet ovat tiputtaneet heidät kärkipaikoilta.