Rusanen vireessä Muuramessa

8.6.2014

Keravan Urheilijoiden Antti Rusanen voitti sekä PreO- että Tempo -kilpailun sunnuntaina 8.6. Muuramessa.

Muuramen rasti järjesti historiansa ensimmäiset tarkkuussuunnistuskilpailut Muuramen keskustaajamssa. Ratamestarina toimi Esko Junttila. Maasto oli suurimmilta osin avointa ja puistomaista mutta rasteilla hyödynnettiin myös Muuramenjoen rantoja ja jopa sen saariin oli viety rastilippuja kilpailijoiden ja paikallisten ihmeteltäväksi. Toimituksen saamien tietojen mukaan rastiliput saariin kahlaamalla oli myöhään lauantai-iltana vienyt kilpailun valvojana toiminut Lauri Kontkanen.

Kilpailupäivä aloitettiin PreO-radalla, joka sisälsi 24 monipuolista rastia. Virheittä Elit-sarjan perusradan suoritti kolme kilpailijaa, joista ainoana Antti Rusanen vastasi oikein myös yhteensä neljään aikarastitehtävään ja näin varmisti voittonsa. Toinen ja kolmas sija menivät Rasti-Nokian Kari Pinolalle ja Kokemäen Kova-Väen Ari Uotilalle. Seuraaville sijoille yltäneet selvisivät radasta yhdellä virheellä. Pinja Mäkinen oli neljäs ja Aleksei Laisev viides. Kovan suorituksen teki myös kuudenneksi sijoittunut EsSu:n Pentti Koponen.

Tempo-kilpailu alkoi heti Preo-radan maaliintulon jälkeen. Kahdella ensimmäisellä asemalla kilpaijat ratkoivat tehtäviä Muuramenjoen koskien rannoilla ja loput asemat hyödynsivät kilpailukeskuksena toimineen Nisulanmäen koulun piha-alueita. Tehtävät olivat Tempon luonteeseen sopien selkeitä ja pärjätäkseen kisassa olikin tehtävä virheetön suoritus, sillä kisan kolme parasta vastasivat kaikkiin 30 tehtävään oikein. Kisan kärkitaisto käytiin lajin hallitsevien mestareiden välillä ja tällä kertaa euroopanmestari oli maailmanmestaria parempi, sillä Antti Rusanen päihitti Pinja Mäkisen 23 sekunnilla. KPV:n Marko Määttälä jäi Rusasesta 48 sekuntia ja oli kolmas. Seuraavilla sijoilla käytiin todellista sekuntikamppailua, sillä Lauri Mäkinen, Sami Torstila ja Jari Turto olivat kaikki yhden sekunnin sisällä. 

A-sarjassa PreO:ssa paras oli KPV:n Marjatta Määttälä ja TempO:ssa EsSu:n Mikko Määttälä.

Muuramen Rasti onnistui kisajärjestelyissään loistavasti. Erityismaininnan voi antaa kilpailupaikan ja ajankohdan valinnasta paitsi maastollisesti myös muuten, sillä vain parin sadan metrin päässä kilpailukeskuksesta pidettiin Muuramen markkinat, joista kilpailijat löysivät kaikenlaista hyödyllistä kisaa ajatellen, kuten hellehattuja ennen kisaa ja kisan jälkeen tankkausta kotimatkaa varten muikkuperunoiden ja muurinpohjalettujen muodossa.