Jullum jälleen rautaa

6.10.2013

Eurooppa-cupin Kroatian viikonlopun yhteistulokset.
Eurooppa-cupin Kroatian viikonlopun yhteistulokset.
Eurooppa-cupin viimeisen osakilpailun tulokset.
Eurooppa-cupin viimeisen osakilpailun tulokset.

Martin Jullum voitti Euroopan cupin viimeisen osakilpailun, mutta kokonaisvoiton vei maamies Lars-Jakob Waaler.

Tänään kilpailtiin Euroopan cupin viimeinen osakilpailu Kroatian Plitvicessä. Kilpailun voitti eilisen tapaan Halden SK:n Martin Jullum. Toiseksi taisteli Latvian Janis Ruksane ja kolmanneksi norjalainen Lars-Jakob Waaler. Waaler olisi saanut olla tänään vain muutaman sijan huonompi, sillä muutoin kokonaiskilpailun voitto olisi lipsunut hänen käsistään.

Eurooppa cuppiin laskettiin viisi parasta suoritusta kesän osakilpailuista ja lopulta neljänneksi ja viidenneksi parhaat suoritukset ratkaisivat kärkikaksikon järjestyksen. Kummallakin oli kolme voittoa, joista jokaisesta sai 50 pistettä. Waalerilla oli vain muutaman sijan verran paremmat voittoja lukuunottamatta, joten hän vei ensimmäisen Eurooppa cupin nimiinsä, tosin cup on tänä vuonna vasta epävirallinen.

Tämän päivän kilpailun voittajan Jullumin mielestä Kroatian osakilpailut olivat erittäin hienoja ja kartanlukua vaativia. Kummankin päivän voitot tulivat herkeämättömän ajattelutyön tuloksena. Minulla oli tänään yhdellä rastilla vaikeuksia, sillä en ollut 100% varma, onko se nolla vai ei. Vastasin sen kuitenkin lopulta nollaksi. Ratamestari Ivo Tisljar oli tehnyt erittäin hienon työn kisojen eteen, summaa Jullum. Kisassa käytettiin testimielessä nollatoleranssia, josta tullee myöhemmin kommentteja niin suomalaisilta kuin ulkomaalaisilta kilpailijoilta.

 

ECTO Tulokset sunnuntai

Epävirallisen Euroopan cupin sijataulukko

Viralliset tulokset tulevat tänne