Tapahtumarikas tarkkuussuunnistusvuosi 2013

9.4.2013

Suomessa järjestetään tänä vuonna ennätysmäärä tarkkuussuunnistustapahtumia. Kansallisia kilpailuja järjestetään 15, joiden lisäksi Suomessa järjestetään myös MM- ja SM-kilpailut sekä pohjoismainen maaottelu. Virallisten kilpailujen lisäksi järjestetään myös tarkkuussuunnistuksen kuntorasteja, joiden tavoitteena on madaltaa kynnystä niin tarkkuussuunnistukseen tutustumiseen kuin tapahtuman järjestämiseenkin. Lisääntyneen tapahtumatarjonnan ansiosta tarkkuussuunnistukseen odotetaan runsaasti uusia harrastajia.

Tarkkuussuunnistuskausi avataan Rasti-Jyryn järjestämillä kilpailuilla Helsingissä 21.4. Kilpailukeskus sijaitsee historiallisella Eläintarhan urheilukentällä ja kilpailijat pääsevät ratkomaan kartanlukutehtäviä aurinkoisille kallioille Olympiastadionin ympäristössä. Aamupäivällä ratkotaan rasteja perinteisessä tarkkuussuunnistuksessa ja iltapäivällä kilpaillaan kartanlukunopeudesta tempokilpailussa. Pienipiirteiset kalliot ja puistometsät tarjoavat monipuolisia kartanlukutehtäviä kauden avauskilpailussa. Kilpailun ohessa on tarjolla myös kuntosuunnistusmahdollisuus aloittelijaystävällisellä radalla. Tarkkuussuunnistuskautta voi jatkaa heti seuraavana päivänä 22.4., kun Helsingin Suunnistajat järjestää tarkkuussuunnistuksen kuntorastit Iltarastien yhteydessä Paloheinässä.

Kevään pääkilpailu FinTrailO järjestetään 18.-19.5. Kokemäellä ja Nousiaisissa. Tiivis kisaviikonloppu koostuu neljästä kilpailusta. Kilpailun odotetaan aiempien vuosien tapaan houkuttelevan runsaan osallistujajoukon myös ulkomailta. Suomen tarkkuussuunnistuskilpailut tunnetaan ulkomailla laadukkaista kartoista ja huolellisesta ratamestarityöstä, minkä vuoksi ulkomaalaisten osanottajien määrä on kasvanut tarkkuussuunnistuskilpailuissa vuosi vuodelta. Tänä vuonna lisäkiinnostusta tuovat myös MM-kilpailut Vuokatissa.

Tänä vuonna tarkkuussuunnistuskilpailuja järjestetään myös maantieteellisesti laajalla alueella. 8.-9.6. on Kaustisella ja Alahärmässä viimeinen mahdollisuus näyttää taitonsa ennen Vuokatin MM-joukkueen valintaa. Seuraavat kilpailut järjestetään Itä-Suomessa, kun Selkien Sisu järjestää 5.-6.7. tarkkuussuunnistuskilpailut Kontiolahden upeissa suppamaastoissa. Selkien kisoihin odotetaan suomalaisten tarkkuussuunnistajien lisäksi suurta määrää Vuokatin MM-kisoihin valmistautuvia maajoukkueita. Selkien kisat ovat hyvä välietappi myös Kainuun Rastiviikolle suuntaaville suunnistajille.

SM-mitaleista taistellaan 31.8. ja 1.9. Keravalla perinteisessä uusimaalaisessa kalliomaastossa. Tarkkuussuunnistuksen kotimainen kilpailukausi päättyy pohjoismaiseen maaotteluun 20.-22.9. Sastamalassa. Suomen tavoitteena on voittaa takaisin viime syksynä Ruotsin joukkueelle menetetty maaottelun kiertopalkinto. Maaottelun yhteydessä järjestetään myös avoimet kansalliset kilpailut sekä yötarkkuussuunnistuskilpailu.

Antti Rusanen

Koska tarkkuussuunnistusharjoituksia on harvoin tarjolla, kannattaa tarkkuussuunnistusta tulla kokeilemaan suoraan kilpailuihin. Kilpailupaikalla voi kysyä opastusta tarkkuussuunnistuksen alkeisiin järjestäjältä tai toisilta kilpailijoilta. Tarkkuussuunnistus sopii harrastukseksi kaikille iästä, sukupuolesta ja kunnosta riippumatta. Tarkkuussuunnistus haastaa ymmärtämään suunnistuskartan ja maaston välistä yhteyttä mahdollisimman täsmällisesti. Tervetuloa kokeilemaan!