Keskustelu

« aihelistaan

Kuntorastit 2024


  • nimimerkki

    Juha

    2.1.2024 klo 13:40
    Arvoisa Tarkkuussuunnistuksen harrastaja (tai ammattilainen),

    Kuten varmaan tiedätkin me lajin harrastajat olemme viimeisen kahden vuoden aikana yhteistyössä Neuroliiton kanssa järjestäneet heidän paikallisyhdistyksilleen lajiesittelyjä ympäri Suomen. Samalla lajiin on päässyt jollain tasolla tutustumaan useita kilpa- ja kuntosuunnistajia seuroista, joiden kanssa yhteistyössä tapahtumia on järjestetty.

    Tulevalle kaudelle ei ole suunnitteilla samanlaista esittelykierrosta, vaan me allekirjoittaneet olemme luvanneet kasata kuntorastikalenterin. Kalenteri on tarkoitus julkaista Neuroliiton jäsenlehden huhtikuun numerossa, johon on tarkoitus samalla saada juttu lajistamme. Toivommekin nyt, että katsotte tulevalle kaudelle sopivan ajankohdan järjestämällenne kuntorastitapahtumalle ja ilmoitatte sen ajankohdan ja paikkakunnan meille helmikuun loppuun mennessä.

    Kuntorastien ei välttämättä tarvitse olla erillinen tapahtuma, vaan se voi olla myös järjestämänne kilpailun kuntosarja, johon mahdollisuus ilmoittautua myös paikanpäällä. Eikä siis missään tapauksessa tarkoitettu vain neuroliiton väelle, vaan avoin kaikille. Viikonlopun tapahtuma kerää varmasti laajemmaltakin alueelta vähintään lajin harrastajia, viikolla työpäivän päätteeksi harvempi jaksaa/ehtii yli 100 km päähän vaikka kiinnostusta olisikin. Toki viikonloppuina saattaa olla muutakin kisaohjelmaa tarjolla ellei Suomessa niin ainakin maaottelun ajankohtaa kannattanee välttää.

    Suunnistuksen kuntotapahtuman järjestäminen lienee tuttua useimmille, eikä tarkkuussuunnistuksen tapahtuman tarvitse siitä juuri erota. Suunnistuskartan suurennoksella onnistuu mainiosti, kunhan suunnittelee radan sen suurennoksen ehdoilla eli huomioi mahdolliset pienet sijaintipoikkeamat tehtäviä laatiessa. Sprinttikartalla tempon järjestäminen onnistuu ilman mitään kikkailuja ja apuja asemien pitämiseen saa varmasti osallistujilta kunhan kysyy etukäteen. Ja apuja voi toki pyytää ihan kaikkeen keneltä tahansa lajin harrastajalta.

    Siispä kalenterista päivä tai useampi ja ilmoitusta osoitteella jhiirsalmi@gmail.com ja/tai esko.a.junttila@gmail.com ja saa niistä kertoa tähän ketjuunkin.


    Terveisin
    Juha ja Eko

  • nimimerkki

    PekkaS

    12.2.2024 klo 12:22
    Näissä tapahtumissa tarkkuussuunnistuksesta kerrotaan sekä suunnistuksen harrastajille, mutta enimmäkseen suunnistuksesta hyvin vähän tai ei lainkaan kokemusta omaaville.

    Ilman aikaisempaa kokemusta suunnistuksesta haasteita tuottaa eri symbolien merkityksen ymmärtäminen. Monille jo karttamerkit ovat outoja puhumattakaan rastimääritesymboleista.

    Voisiko näille kunto- ja esittelyrasteille ottaa käytännöksi tulostaa karttaan rastimääritteet sekä symbolein, että myös sanallisina tekstimääritteinä. Ocadilla tuo onnistuu kohtuu helposti jos kartassa vain löytyy tilaa. Ja tilaahan saa kuitenkin helposti määritteiden kokoa pinentämällä.

    Olen tuota joskus käyttänyt ihan normaalin juoksusuunnistuksen kuntorasteilla ja palaute on ollut sielläkin kiittävää. Yllättävän moni pitkäänkin kuntorasteilla suunnistanut tuntuu olevan kokolailla hukassa symbolimääritteiden kanssa. Tuo molempien määritteiden käyttö on auttanut symboleiden oppimiseen, kun vieressä on ollut "selkokielinen" käännös symboleista.

  • nimimerkki

    Martti

    26.2.2024 klo 15:47
    Sanalliset määritteet ovat ehdottoman hyvät aloittelijoille, jotka eivät vielä tunne symboleita. Jos kartalla ei millään riitä tilaa, niin sitten voi tulostaa riittävän määrän sanallisia erilliselle paperille.

    ---------

    Jos kuntorastikalenterissa on vielä varaamatta ti 4.6., niin pidän silloin preo-kuntorastit Mäntsälässä. Tarkempi paikka on vielä avoin.

  • nimimerkki

    Pinja

    29.2.2024 klo 10:14
    Suunnitelmissani on pitää seuraavat 4 kuntorastitapahtumaa Salossa:

    to 25.4.2024 (Preo)
    su 30.6.2024 (Preosprint)
    la 20.7.2024 (Tempo)
    su 20.10.2024 (Preo)

    Ilmoitan nämä tarkempine tietoineen kalenteria kokoaville Juhalle ja Eskolle. Ajankohdat vielä sillä varauksella, että päällekkäisyyksien vuoksi Juha ja Esko ehdottaisivat siirtoja.

  • nimimerkki

    Janne S

    3.3.2024 klo 14:06

    su 16.6. PreO, Alajärvi, opastus Latvalammentien alusta. Metsäautotie karkeaa mursketta, kallio- ja suonäkymiä.

    Hämeenlinnan, Mikkelin, Oulun ja Kontiolahti kk:n päivät eivät vielä ole tiedossani.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Kuntorastit 2024