Kisakausi avattiin Muuramen Golfkentällä

25.4.2015

Preon A-sarjan voittaja Terhi Koponen (vas.) ja Elit-sarjan Antti Rusanen, Pinja Mäkinen ja Petteri Suominen.
Preon A-sarjan voittaja Terhi Koponen (vas.) ja Elit-sarjan Antti Rusanen, Pinja Mäkinen ja Petteri Suominen.

Muuramen Rasti järjesti lauantaina onnistuneet kisat Muuramen Golfkentällä. Voittoon rutisti puhtailla suorituksilla ensiksi tempossa Antti Rusanen ja heti perään käydyssä preossa Pinja Mäkinen.

Kauden ensimmäinen kisaviikonloppu starttasi tällä kertaa Muuramesta sekä tempo että preo-kilpailuilla. Golf-kentän itälaidalle suunniteltu tempo oli kärjen osalta tasainen. Rusanen jatkoi golfkenttätempo-osaamistaan ja kirjasi kuuden aseman ja 30 tehtävän radalla hurjan ajan, 110 sekuntia. Toiseksi tuli tempospesialisti Lauri Mäkinen. Hän oli kärjessä vielä toiseksi viimeisellä asemalla, mutta mietti muutamaa tehtävää 12 sekuntia pidempään kuin Rusanen, joten voitto valui kalkkiviivoilla. Vielä viimeisellä asemalla Lauri Mäkinen yritti kiriä, mutta se jäi 7 sekunnin päähän. Ensimmäisen aseman jälkeen johtanut Pinja Mäkinen jäi kolmanneksi tehtyään virheen kolmannella asemalla (sakko 30 sekuntia), ja jäi kärkeen lopulta 45 sekuntia.

Tempon tulokset

1. Antti Rusanen 110sek
2. Lauri Mäkinen 117sek
3. Pinja Mäkinen 155sek

Preo-kilpailu starttasi välittömästi temporadan jälkeen ja kisa-alueena oli golf-kentän länsilaita. Luvassa oli pitkä 29 rastin kilpailu, jonka selvitti parhaiten Pinja Mäkinen. Hän sai täydet 29 pistettä ja kulutti aikarastilla  8 sekuntia, joka on tuloksena kansainvälistä luokkaa. Toiseksi tuli täysillä pisteillä Rusanen, häviten aikarastilla tehdyn virheen vuoksi 58 sekuntia Mäkiselle. Kolmanneksi taisteli Petteri Suominen myös täysillä pisteillä, mutta hävisi Rusaselle vielä 7 sekuntia.

A-sarjan voiton vei tempossa ja preossa Terhi Koponen. 

Kilpailun tulokset, kartat ja ratkaisut löytyvät Tuloksista.