Tarkkuussuunnistuksen maaottelu alkaa

15.9.2016

Suomi lähtee kahdella vahvalla joukkueella pohjoismaiseen maaotteluun, joka järjestetään Haldenissa Norjassa 17.-18.9. Kolme viikkoa sitten MM-mitaleista kilpailtiin vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Ruotsin puolella. Maaottelussa kilpaillaan viisihenkisten joukkueiden yhteistuloksesta, johon tänä vuonna lasketaan mukaan kahden preokilpailun lisäksi myös tempokilpailu.

Suomi lähtee tämän vuoden maaotteluun uudistuneilla joukkueilla. Suomen ykkösjoukkueessa suunnistavat avoimen sarjan MM-viestimitalistit Martti Inkinen, Pinja Mäkinen ja Antti Rusanen. Ykkösjoukkuetta vahvistavat hienon MM-debyytin tehnyt Sami Hyvönen ja SM-kisoissa läpimurron tehnyt Petteri Suominen. Ykkösjoukkueen vahvuutena on ilman muuta vahva tempo-osaaminen. Odotuksissa on, että kaikki Suomen ykkösjoukkueen suunnistajat sijoittuvat tempokilpailussa kymmenen parhaan joukkoon. Muita ennakkosuosikkeja ovat Norjan Sondre Ruud Bråten ja Lars Jacob Waaler, Ruotsin Marit Wiksell ja Suomen kakkosjoukkueen Anna Jacobson.

Suomen kakkosjoukkueessa suunnistavat Anna Jacobsonin lisäksi Petteri Hakala, Jani Leppäniemi, Ari Tertsunen ja Ari Uotila. Suomen kakkosjoukkueen jäsenistä nuori lupaus Petteri Hakala iski hienosti plaketeille molemmissa SM-kisoissa. Jani Leppäniemi oli tänä vuonna hienosti neljäs O-ringenin kokonaiskilpailussa. Ari Tertsunen on kokenut Eurooppa-cupin kiertäjä ja Ari Uotila on pitkään pärjännyt tasaisen varmasti kotimaan kisoissa. 

Viime vuoden maaottelun voitti Ruotsin kakkosjoukkue 232 pisteellä, Ruotsin ykkösjoukkue sai 231 pistettä ja Suomen ykkösjoukkue oli kolmas 229 pisteen tuloksella. "Nyt lähdetään voittamaan", toteaa Antti Rusanen Suomen tavoitteista.